Tiger Woodsin surullinen, mutta opettavainen tarina

Lähde: http://nyulocal.com/city/2015/02/12/tiger-woods-made-bold-move/

Tiger Woods on yksi eniten arvostamistani urheilijoista kautta aikojen. Tapa jolla Tiger dominoi kansainvälistä golfia 2000-luvun taitteessa oli jotakin käsittämätöntä. 14 Major voittoa (97-08), 79 PGA voittoa, 623 viikkoa maailmanlistan kärjessä, ensimmäinen urheilija joka tienasi urallaan yli miljardi dollaria. Huikea urheilija.

Nyt mestari on lyöty polvilleen. Tänä vuonna Woods missasi cutin kolmessa neljästä Major turnauksesta ja osallistui ainoastaan 11 kilpailuun. Viime vuonna Tigerille kertyi vain seitsemän turnausta. Maailman ranking sijoitus on tippunut jo 400. paikkeille. Mies täyttää tässä kuussa (30.12) 40-vuotta ja on uransa kovimman paikan edessä. Selkäkivut ovat ottaneet niskalenkin.

Raotan tässä blogissani verhoa terveydenhuollon ammattilaisten keskusteluihin kulissien takana. Lainaamani henkilöt eivät ole tavanneet Tigeria henkilökohtaisesti, kannanotot perustavat Tigerin ja hänen tiiminsä julkilausumiin, jotka voivat olla totta tai sitten ei.

Lehdistötilaisuus

1.12.2015 Tiger Woods piti lehdistötilaisuuden Hero World Challengen yhteydessä Albany Golf Clubilla Bahamalla. Artikkeileita siitä julkaistiin lähes kaikissa suurimmissa medioissa:

BBC: Tiger Woods says he has 'nothing to look forward to'
3 News: Tiger Woods uncertain about his future 
Washington Post: Tiger Wood's latest press conference is a master class in sadness

Lainauksia paluusta:
"I have no answer for that, and neither does my surgeon or my physios, there is no timetable"

"It’s just taking it literally just day by day and week by week and time by time."

"There's nothing I can look forward to, nothing I can build towards. Where's the light at the end of the tunnel? I don't know"

"I'm hoping I can get out here and compete against these guys. I really do miss it."

Lainauksia kuntoutuksesta:
"I walk and I walk. I'm just walking, and that's it,"

"It has been two months since I hit a golf ball — “a chip shot left handed” — I pass most my time playing video games."

Lainauksia tulevaisuudesta: 
"First step is getting healthy enough to play soccer with my two children, if I can get to that, then we can start talking about golf."

"But let me get to where I can pass the time and really be a part of my kids’ life in the way that I want to be part of it physically, not just as a cheerleader."

Todella surullista luettavaa.


Ensimmäinen leikkaus maaliskuu 2014

Tiger Woodsin selästä alkoi tulla tietoja julkisuuteen viime vuoden alussa. Maaliskuussa 2014 Tigerin selkä leikattiin operaatiolla "micro-discectomy", jossa hermojuuren ympäriltä poistetaan pieni määrä luuta ja/tai välilevyä, joka tekee hermojuurelle tilaa parantua. Tavallisesti sitä käytetään välilevypullistumien hoidossa.

Spekulaatiota tämän leikkauksen ympärillä aiheutti, että Tigerin tiimin tiedonanto perustui ensinnäkin ainoastaan magneettikuva löydöksiin, jotka korreloivat huonosti selkäkivun kanssa. Tutkimukset osoittavat, että aikaisen vaiheen magneettikuva lisää toimintakyvyttömyyttä, lisää kustannuksia ja johtaa helposti leikkauksiin, jos magneettikuvaa ei soviteta tarkasti potilaan oirekuvaan ja kommunikoida siitä tarkasti (lähde, lähde). Ja vaikka magneettikuvista löytyisi oirekuvaan sopiva löydös tulisi kaikkien biopsykososiaalisten asioiden olla osana tutkimista, kliinistä päättelyä ja hoitoa.

Tigerin kannalta huonompi homma, on että maaliskuussa 2014 raportoitiin ainoastaan voimakkaasta selkäkivusta, jaloista ei ollut mitään puhetta. Kuitenkin Tiger ohjattiin leikkaukseen "hermopinteen" takia, tarkoituksena tehdä hermojuurelle lisää tilaa. Selvästi suurinosa välilevyn pullistumista paranee itsestään ajastaan, eikä konservatiivisen hoidon ja leikkauksen välillä ole eroa pitkällä aikavälillä. Ja niilläkin, jotka eivät parane: kipu ja kyvyttömyys eivät korreloi pullistuman koon kanssa tai sen kanssa, kuinka paljon hermojuuri on puristuksissa. Siitä voidaan päätellä, että muitakin kipumekanismeja voi olla mukana (lähde).  Micro-discectomy on hoito tapauksessa, jossa hermopuristus aiheuttaa eteneviä neurologisia oireita tai cauda equina oireita. Micro-discectomy ei ole leikkaus selkäkipuun.

Paluu kesällä 2014

Tiger oli poissa pelistä kolme kuukautta, jonka jälkeen hän teki paluun huonohkolla menestyksellä kesäkuun 23. 2014. Pitkin kesää ja syksyä Tiger valitteli selkänsä kuntoa, ja tarjosi erilaisia selityksiä, miksi selässä on oireilua.

Elokuun 3. 2014 Tiger jätti WGC-Bridgestone Invitational -kilpailun kesken 9. väylän avauslyönnin jälkeen:

"My sacrum was out of place and was put back in by the physio."

Olen aihetta sivunnut jo aiemmassa blogissani "Manipulaation merkitys selkäkivun hoidossa". Mutta kyseessä on siis vankka uskomus, joka asuu vankasti tietyissä manuaaliterapia piireissä. Tällainen uskomus etenkin ammattigolfarilla voi lisätä epävarmuutta, pelkoa ja johtaa liialliseen alueen tarkkailuun. Lantio ja SI-nivel on kehon vahvimpia alueita, jotka säilyvät useimmiten ehjänä kolareissa, missä kaikki muut rakenteet hajoavat. SI-nivel on erittäin vahvojen nivelsiteiden suojaama alue, joka liikkuu millin-pari -- on erittäin epätodennäköistä, että siellä mikään menisi aika-ajoin pois paikaltaan. Epäsymmetriat alueella ja kliinisten testien poikkeavuudet johtuvat motorisen kontrollin häiriöistä ja lumbopelvisten rakenteiden herkitymisestä. Ei siitä, että siellä olisi nivel pois paikaltaan (lähde).

"I need to strengthen my core to get back to golf pain again."

Keskivartalon "voima"harjoitteet on ollut jo pitkään valtavassa suosiossa fysioterapeuttien keskuudessa. Ja tämä johtuu käsityksestä, että keskivartaloa tukevat lihakset lakkaavat toimintansa kivun yhteydessä, joka johtaa rangan kipuihin ja haavoittuvuuteen. Tämän hetkisen tiedon valossa näyttäisi kuitenkin sillä, että kroonisessa selkäkivussa (tässä vaiheessa Tigerin kohdalla voidaan jo puhua kroonisesta selkäkivusta), stabiloivilla lihaksilla on taipumus liialliseen toimintaan, sekä vaikeuteen rentouttaa lihaksia. Joka taas aiheuttaa puristusta selän rakenteille ja johtaa häiriintyneisiin liikemalleihin. (lähde, lähde, lähde)

Sellaiset tutkimukset muutenkin puuttuvat, jotka näyttäisivät keskivartaloharjoitteiden ylivoimaisuuden selkäkivun hoidossa. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että kaikki aktiiviset harjoitusmuodot ovat hyödyllisiä, alleviivaten sitä, että luottamuksen kasvamisella saattaa olla tärkein vaikutus kivun vähentymiseen harjoittelun myötä. Joten terapeutilla on tässäkin mahdollisesti tärkein rooli, luoden uskoa ja luottamusta paranemiseen.

Samassa yhteydessä Tiger valitti myös selän jäykkyyttä ja koska selän jäykkyyden todennäköisin aiheuttaja on lihakset, tulee mieleen voisiko kyseessä olla kuitenkin hermostollinen pelosta johtuva suojamekanismi. Silloin relevantti harjoite ei enää olisikaan keskivartalon vahvistaminen vaan rentouden etsiminen. Lankun tekemisessä ei ole mitään väärää, mutta ihmisen ei pitäisi liikkua niin kuin lankku. Etenkään golfarin.


2015

Kuten golfia seuraava kansa tietää, vuosi 2015 on ollut Tigerille tervan juontia. Tiger on tänä vuonna osallistunut vain 11 kilpailuun ja missasi cutin kolmessa Major turnauksessa. Selkäongelmista puhuttiin, mutta virallisia lausuntoja selän kunnosta ei annettu. Viimeiseksi näytökseksi Tigerille jäi Wyndham Championship 20-23 elokuuta, mukavalla T10 sijoituksella. Kilpailun jälkeen Tiger valitti ajoittaista epämukavuutta selässä, ja meni lääkäriin varmistamaan, että kaikki on hyvin. Selästä otettiin magneettikuva taas (ajoittaisen epämukavuuden takia?!?). Välilevystä löytyi taas pullistuma ja Tigerille tehtiin kiireesti jo toisen kerran sama operaatio 1½ vuoden sisään.

Surullisinta koko toisessa leikkauksessa on, että lääkäri ilmoitti onnistuneensa täydellisesti leikkauksessa. Sen jälkeen Tigeria ei ole pelikentillä nähty.



 
Selkäkivusta

Kun hoidetaan urheilijan, tai kenen tahansa selkäkipua, meidän täytyy ymmärtää, että kipu ei välttämättä tarkoita jonkun rakenteen olevan vaurioitunut. Se tarkoittaa sitä, että rakenteet tai hermosto on herkistynyt kivun aistimiselle. Terveydenhuollon ammattilaisten tehtävä on selvittää minkälaisesta mekanismista minkäkin kivun yhteydessä on kyse. Joillakin urheilijoilla voi olla patoanatomisia muutoksia, joihin löytyy biolääketieteellisiä ratkaisuja, mutta osalla selkäkipuisista systeemi voi olla paljon monimutkaisempi. Alaselkäkipu on kombinaatio perimästä, patoanatomiasta, fysiikasta, neurofysiologiasta, elämäntavasta, oppimisesta ja psykososiaalisista asioista. Mikä osa-alue kenelläkin on dominoiva vaihtelee yksilöittäin, mutta lopputulemana on selän rakenteiden herkistyminen ja kuormittuminen, epänormaalit liikemallit, sekä toimintakyvyttömyys. (lähde, lähde)

 Urheilijan arviointiin kuuluu historian kuunteleminen, urheilijan kipumekanismin ymmärtäminen ja kuormitustaso milloin kipu ilmenee. Sen lisäksi pitäisi vielä ymmärtää lajivaatimukset ja urheilijan uskomukset ja odotukset, kuten myös elämäntapa ja stressitasot. Kun nämä osa-alueet on kartoitettu tarkasti, voidaan radiologista kuvantamista miettiä, jos sille nähdään tarvetta. Kuitenkin vain 1-2-prosentilla selkäkipuisista magneettikuva pitää sisällään tärkeän löydöksen. Tutkimisessa pitäisi pystyä jäljittämään kivuliaat/herkistyneet rakenteet, ja niiden toimintaa pitäisi tarkkailla lajispesifissä suorituksessa (esim. golf swingissä). Muistetaan, että pitkään jatkunut kipu vääristää liikemalleja, joten meidän pitää tarkkailla onko swingissä esimerkiksi lanne fleksio tai ekstensio lisääntynyt, tuleeko sieltä sivutaivutusta, liittyykö swingiin epänormaalia jännitystä, onko liikelaajuus entinen, tapahtuuko swingin aikana hengityksen pidättämistä, yleistä on myös kompensoida rintarangan ja lonkkien jäykkyyttä liiallisella lanneselän liikkeellä.... Mikäli liikemallihäiriöitä löytyy tulisi niitä yksikerrallaan kokeilla, jos muutamme jotakin voidaanko kipuun vaikuttaa, voiko sitä muuttaa tai  kontrolloida. (lähde, lähde)

Kun urheilijalta on kartoitettu kaikki tieto mitä tarvitsemme hänen elämästään, fysikastaan, kivuistaan, lajivaatimuksista jne. Tehdään suunnitelma, joka hyväksytetään valmennuksella. Pitkään jatkuneessa alaselkäkivussa parhaan tuloksen takaa, kun tietää mitkä asiat vaikuttavat kipuun, sekä liikemallien korjaaminen. Psykososiaalisten ja elämäntapa asioiden (esimerkiksi uni, ruokavalio, masennus jne) setviminen korostuu, etenkin jos uskomme keskushermoston herkistymisen olevan kyseessä. Taikatemppuja ei ole olemassakaan, joten niitä ei pidä luvata.


Tulevaisuus

Tigerin lehdistötilaisuudessa antamista lausunnoista paistaa valitettavasti hieman läpi toivon menettäminen, masennus ja periksi antaminen. Tigerin historia tunnetaan, todennäköisesti suurimmat kivun aiheuttajat löytyvät rakenteen ulkopuolelta. Motivoituneella urheilijalla voi tapahtua lyhyessäkin ajassa valtavaa kehitystä, kunhan asioita tehdään oikein. Maailmassa on varmasti paljon ihmisiä, jotka Tigeria pystyvät auttamaan. Tilanne ei tällä hetkellä hyvältä näytä, mutta toivottavasti se valo tunnelin päässä alkaa häämöttämään.

Itse näkisin Tigerin 15. Major voiton enemmän kuin mielelläni.





Eldrick, It's time to fight back!


Kiitos lukemisesta!

-Jussi Kurronen
@ftkurronen




Lähteinä:

Common misconceptions about back pain in sport: Tiger Woods' case brings 5 fundamental questions into sharp focus, Prof. Peter O' Sullivan

BJSM Podcast: Professor Peter O'Sullivan on Tiger Woods' back and 'core strength' 

BJSM Podcast: Prof Peter O’Sullivan considers surgery for back pain: Tiger Woods’ 2015 re-operation

Placebo, kommunikaatio ja asiakastyytyväisyys

Tämä blogini sopii luettavaksi kaikille, jotka tekevät terveydenhuollossa vastaanottotyötä.

Kautta historian terveydenhuollon ammattilaiset, ovat olleet tietoisia placebon olemassaolosta. Placebolla tarkoitetaan epäspesifiä positiivista vaikutusta asiakkaan tilaan, minkä tahansa hoidon yhteydessä. Määritellään ensin epäspesifin ja spesifin erot:

Spesifi ongelma = Kaatunut pyörällä, värttinäluu murtunut
Spesifi hoito = Murtuneen kyynärvarren kipsaus
Epäspesifi ongelma = Kipu kädessä ja vitutus koska ei voi osallistua sosiaaliseen kanssa käymiseen
Epäspesifi hoito = Kyynärvarren paranemisprosessista puhuminen ja kannustaminen sosiaalisiin kanssakäymisiin

Hoidon positiivinen vaikutus voi johtua kolmesta asiasta:

1. Hoidon spesifistä vaikutuksesta
2. Luonnollisesta paranemisesta
3. Hoidon epäspesifistä vaikutuksesta

"The art of medicine consist in amusing the patient while nature cures the disease"
-Voltaire

Epäspesifeihin asioihin voimme vaikuttaa mm. vähentämällä ärsytystä, lisäämällä optimismia, vähentämällä liikkumisen pelkoa tai antamalla asiakkaalle uusia toimintamalleja miten käyttäytyä missäkin tilanteessa. Monet asiakkaat hakevat lääkäreiltä, fysioterapeuteilta tai muilta ammattilaisilta vain varmistusta siitä, ettei ongelma ole vaarallinen ja pelkästään tieto siitä, auttaa poistamaan ongelman.

"The fear of pain is more disabling than pain itself"
-Gordon Waddel

On näyttöä siitä, että jos lääkärin ja asiakkaan suhde on positiivinen, asiakas on tyytyväinen hoitoon, menee se sitten kuinka perseelleen tahansa, koska "lääkäri on yrittänyt kaikkensä auttaakseen asiakasta" ja päinvastoin jos lääkärin ja asiakkaan välinen suhde on heikko ja hoito menee persiilleen, on asiakas tyytymätön lääkäriin, oli hoito kuinka perusteltua tahansa.

On myös esitetty, että ne kliinikot jotka tarjoavat ainoastaan lääketieteellistä hoitoa, eivätkä osoita kiinnostusta asiakkaan tunteisiin ja tarpeisiin, antavat useammin riittämätöntä tai väärää hoitoa ja joutuvat myös helpommin oikeudessa vastaamaan heitä koskeviin oikeustoimiin. Kuitenkin ne kliinikot, jotka osoittavat osaavansa kuunnella, osoittavat empatiaa ja ymmärrystä ovat pienemmässä riskissä joutua kuunneltavaksi lain edessä. Helppo uskoa. (lähde)

Miten placebon vaikutusta sitten vahvistetaan, siihen meidän tulisi kiinnittää huomiota.
Se side, jonka luomme asiakkaaseen ensimmäisellä kerralla kestää läpi hoitoketjun. Fysioterapeutin pitää aktiivisesti kuunnella asiakasta ja poimia asiakkaan viestinnästä kohtia, joita asiakas voi tai ei voi muuttaa. Meillä fysioterapeuteilla on se etu, että meillä on oikeasti tunti tai 45 minuuttia aikaa selvittää asiakkaan tilaa. Lääkärit eivät pysty samaan, joten meillä on aikaa kaivaa ne asiat, joita lääkärit eivät ehdi.

Hoidon epäspesifeihin vaikutuksiin vaikuttamisesta loistava artikkeli löytyy tästä, jota referoin seuraavassa.

Perusajatus

Kaikilla asiakkailla on odotuksia, kun he tulevat vastaanotolle.

1. He haluavat tuntea itsensä tervetulleeksi.
   Asiakkaat etsivät hoitoa kipuunsa ja he haluavat tuntea itsensä tervetulleeksi. He haluavat, että vastaanoton fysioterapeutti on iloinen nähdessään heidät ja ottaa heidän tilansa vakavasti. Itsensä esittämisellä ystävällisellä ja avuliaalla tavalla, voi olla valtava merkitys ahdistuksen vähentämisessä.
2. He haluavat saada tietoa
   Asiakas haluaa tulla kohdelluksi ajattelevana ihmisenä. He haluavat, että asioita tehdään hyvässä yhteishengessä yhdessä, kunnioittaen toinen toistaan.
   

   "Most doctors treat you like a piece of furniture.
   Good ones understand that you were made to move.
   Amazing ones appreciate that you can think too."
   -Dr. Rajat Chauhan, How to lead pain free life

3. He haluavat, että asiat ymmärretään heidän näkökulmastaan
   Heidän näkökulmansa ei välttämättä ole sama kuin meidän ammattilaisten. Sen takia on tärkeää kuunnella ja ymmärtää asiakkaan näkökulma asioihin, ennenkuin alamme sovittamaan asiakasta meidän teorioihin ja liikemalleihin. Tämä on erityisen tärkeää, etenkin kroonisten kipuasiakkaiden kanssa.
4. He haluavat olla varmoja, että vastaanottava fysioterapeutti pystyy heitä auttamaan Fysioterapeutilla tulee olla selvät sävelet, miten lähdetään asian kanssa etenemään, turha arpominen luo vain epävarmuutta ympärille.

Kommunikaatio

Institute of Healthcare Communication on tehnyt "5 E's" listauksen, jonka tarkoituksena on auttaa asiakkaan kanssa kommunikoinnissa (Kuinka moni teistä on koulussa kuullut tästä? - En minäkään, vaikka tämä on pirun hyvä.)

Engage - Luo yhteys asiakkaaseen. Ole ystävällinen ja lämmin. Luo katsekontakti (älä tuijota pelottavasti!), osoita kiinnostusta jne. Sanaton viestintä on tärkeää ja siihen tulisi kiinnittää huomiota. Istu alas ja ota rennosti, mutta pidä ryhti, pidä ilmapiiri ystävällisenä. Jokin pieni vitsi voi keventää tunnelmaa, en kuitenkaan suosittele ensimmäisenä kertomaan vitsiä miehestä, jolla on Alzheimer (Vai mitä, ettei tullut yhtään Alzheimer vitsiä mieleen?).

Samalla voi kirjoittaa muistiinpanoja ja nyökkäillä ymmärtävästi, joskus voit selventävästi toistaa kuulemasi. Osoita uteliaisuutta asiakasta kohtaan ja ole huolissasi, miten asiakas nyt pärjäilee. Ymmärrä asiakkaan odotukset ja huolet.

Empathize - Osoita että ymmärrät asiakasta ja välität hänen tilanteestaan. Muista, että asiakas haluaa tulla ymmärretyksi. Yritä täyttää se toive ensin. Kun asiakas on saanut tarinansa loppuun kysy tarkentavia kysymyksiä. Toista mitä olet kuullut, ja pyydä asiakasta korjaamaan jos olet ymmärtänyt jotain väärin. Näin varmistetaan että ollaan fyysisesti ja tunne tasolla samalla sivulla.

Educate - Opettamisen ensimmäinen askel on ymmärtää asiakkaan lähtötilanne, eli se mitä asiakas ymmärtää ja ei ymmärrä, mitkä ovat heidän huolenaiheitaan. Nyt tiedät oman lähtöpisteesi. Me annoimme asiakkaan opettaa meitä heidän tilastaan, nyt on meidän vuoromme opettaa heitä mitä me siitä ajattelemme. On myös tärkeää varmistaa, että asiakas ymmärsi sanomamme. Tässä toimii hyvin ns. Kieran O'Sullivan test: "Miten kertoisit kotona puolisollesi, mikä sinun tilaasi vaikuttaa."

Enlist - Kerro asiakkaalle vaihtoehdot, miten hoidon kanssa edetään (ja huolehdi, että sinulla on enemmän kuin yksi vaihtoehto). Esittele suunnitelmien hyvät ja huonot puolet, kerro mitä on odotettavissa missäkin vaiheessa. Anna asiakkaan valita suunnitelmansa, johon on valmis sitoutumaan. Jos asiakas ei halua mitään suunnitelmistasi, niin sitten hänen lienee syytä etsiä toinen fysioterapeutti, joka esittelee joko samat tai eri vaihtoehdot. Ilman yhteistä säveltä, hoidon lopputulos tuskin tulee olemaan suotuisa.

End - Esittele valittu suunnitelma vielä kerran. Varmista että asiakas tietää varmuudella mitä hänen täytyy tehdä. Asiakas tietää kenen vastaanotolle tulla (tai mennä) missäkin vaiheessa. Kerro milloin on syytä kontaktoida, jos tulee muutoksia.

Muita asioita, joilla vahvistetaan hoidon epäspesifejä vaikutuksia

Erik "The Science PT" Meira, listasi placebo-fu blogissaan muitakin hyviä asioita, joilla vahvistetaan placeboa.

1. Ympäristö
Missä klinikka sijaitsee, millaisissa tiloissa. Millainen hoitohuone sinulla on. Kuinka siistiä siellä on? Mitä sinulla on päälläsi? jne... Monet näkyvät asiat vaikuttaa asiakkaan odotuksiin siitä, mitä hän tulee saamaan. Olen omassa työssäni vähentänyt huomattavasti manuaalista työtä ja suurin osa vastaanottoajasta menee keskusteluun ja opettamiseen. Joten olen tietoisesti valinnut työasukseni golf-housut ja kauluspaidan. Se ei varmasti vastaa asiakkaan perusmielikuvaa fysioterapeutista, mutta tarkoitukseni on sillä luoda mielikuvaa itsevarmuudesta ja luoda mielikuva vahvasta teoria taustasta. Sillä ei ole oikeastaan kauheasti väliä, mitä sinulla on päälläsi, kunhan se viestii sitä mitä haluatkin viestiä.


2. Selitykset
On tärkeää kertoa asiakkaalle mitä tehdään ja miksi. Mihin milläkin pyritään vaikuttamaan. Esimerkiksi tiedämme, että jännevamma paranee jännettä kuormittamalla, se on spesifivaikutus. Mutta jos emme kerro asiakkaalle, että harjoittelu voi hieman tuntua, asiakas luulee että aiheuttaa vahinkoa alueelle. Silloin on kyseessä negatiivinen epäspesifivaikutus. Jos taas kerromme, mitä asiakkaan tulisi odottaa kun tekee harjoitetta, voidaan tämä kääntää positiiviseksi.

3. Itseluottamus
Kun asiakas kysyy jotakin, älä näytä idiootilta. Ei tarvitse feikata tietävänsä, jos ei tiedä, mutta vastauksien kysymyksiin tulisi tulla suhteellisen sujuvasti. Itseasiassa selittäminen, että tarkkaa vaikutusmekanismia ei tunneta kovin hyvin, voi vahvistaa placeboa, koska asiakas ajattelee, ettet ainakaan yritä kusettaa häntä. Muista: jos asiakas kysyy jotain, mitä et tiedä, voit aina sanoa selvittäväsi asian ensi kerraksi - mutta huolehdi, ettet näytä idiootilta ensi kerralla!

4. Ole systemaattinen
Älä hypi asiasta toiseen, tee asiat aina järjestelmällisesti. "5 E's" on kommunikoinnin systemaattisuus ohje. Maitlandin mukana tulee oma kaavansa miten asiakkaita hoidetaan, varmasti on muitakin hyviä tapoja, kunhan ne tehdään aina järjestelmällisesti. Asiakkaalle tulee kuva, että olet perusteellinen.

5. Kosketus
Varsinkin lääkärikäyntien jälkeen asiakkaat saattavat sanoa "Hän ei edes koskenut minun ____". Vaikka tietäisimme asiakkaan tilasta kaiken tarvittavan koskematta siihen kipeään alueeseen, niin asiakkaaseen luo luottamusta kun kosketetaan aluetta. Joskus kuullut esimerkin, että asiakas oli kroonisesti kipeä ja hän oli käynyt vuosia parilla eri fysioterapeutilla. Asiakas luuli, että fysioterapeutit ei koske hänen selkäänsä, koska pelkäävät rikkovansa sen. Ei kuulosta järkevältä. Kun kipeää kohtaa kosketetaan, he saavat kuvan että tunnemme tarkoin hänen kipunsa, mikä auttaa epäspesifien vaikutusten aikaan saamiseksi. Toisekseen on mahdollista, että koskemalla aluetta siellä tuntuukin vaikka kova luussa kiinni oleva patti, joka ei vaadi fysioterapeutin hoitoa.
Kosketusta voimme käyttää luomaan mukavaa ilmapiiriä muutenkin. Ei välttämättä mitään manuaaliterapiaa, mutta laittamalla käden asiakkaan yläselkään kun ohjaamme seuraavaan harjoitukseen tai tunnustelemalla lihasta kun asiakas tekee harjoitetta. Se tuntuu ihan mukavalta.

• Oletko sinä ja klinikkasi siistejä ja ammattimaisia?
• Saatko "myytyä" ajatukseksi asiakkaalle siten, että asiakas uskoo ajatuksiisi?
• Luotatko itseesi työssäsi?
• Onko sinulla jonkinlainen systemaattinen lähestymistapa?
• Kuuluuko vastaanottoosi fyysinen kontakti?

Jos on - vaikutat placeboon! Ja se on hyvä juttu se!

Pohjimmiltaan kyse on asiakastyytyväisyydestä, joka luo pohjaa asiakaskunnalle ja bisnekselle.

"The good physicians treats the disease; The great physician treats the patient who has the disease"
-Hippocrates

Aiheeseen sopii vielä mainiosti, suosikkini TED talk puheista
Ernesto Sirolli: Want to help someone? Shut up and listen!

Ja mielenkiintoinen dokkari placebosta, joka on näytetty YLEllä muutaman kerran
Mielen salattu voima

Ja loistava blogi asiakkaan kanssa kommunikoinnista
Neil Maltby: Becoming more human


Kiitokset lukemisesta!


-Jussi Kurronen
@ftkurronen

Eturistisiteen revähdyksestä, kuntoutuksesta ja ennalta ehkäisystä

Yleistä eturistiside vammoista

Se alkaa olla käsillä taas se potentiaalinen aika vuodesta, kun eturistisiteet alkavat katkeilemaan ja työllistämään meitä fysioterapian ammattilaisia. Käytän eturistisiteestä jatkossa termiä ACL (Anterior Cruciate Ligament). Suomessa ACL-vammoja tapahtuu tyypillisesti laskettelussa ja sisäpallopeleissä. Penkkiurheilijat näkevät niitä myös runsaasti mm. jalkapallossa ja jenkkifutiksessa. Kerron tässä blogissani mahdollisimman yksinkertaisesti ensin mitä ACL-vamma tarkoittaa ja sen jälkeen hieman ammatillisesti mitä sen kuntoutuksessa tulisi huomioida.

Polvessa on paljon nivelsiteitä, ristisiteitä on kaksi etummainen (ACL) ja takimmainen(PCL), ne kulkevat polvessa kirjaimellisesti ristikkäin ja ne on nimetty sen mukaan kumpi kiinnittyy sääriluussa enemmän eteen ja taakse. Kuva edestä.

Lähde: https://www.pinterest.com/pin/155303887121072782/

ACL:n tehtävä on rajoittaa polven kiertoja, sekä sääriluun liiallista eteen liukumista. ACL hajoaa käytännössä kolmella eri tavalla:

1. Kontakti, jossa jalan päälle joko kaadutaan tai joku tulee sukille
2. Hypystä alas tuleminen
3. Nopeat suunnan muutokset

Yleensä vammalle altistunut kuulee naksahduksen, tai saa tuntemuksen että polvi meni pois paikaltaan ja palasi takaisin. Useimmiten vamma on erittäin kivulias muutaman minuutin ajan, jonka jälkeen kipu rauhoittuu nopeasti - luoden virheellistä optimismia vamman vakavuudesta. Joskus urheilussa pelaaja palaa jopa takaisin kentälle, jolloin nopeassa suunnan muutoksessa polvi menee sitten reilusti pahemmin rikki.

ACL vammasta tekee haastavan se, että nivelside ei katkea nätisti, vaan se repeytyy palasiksi. Silloin nivelsiteen päiden yhdistäminen ei enää näppärästi onnistukaan. Siinä tapauksessa vamman saaneelle joudutaan rakentamaan kokonaan uusi nivelside, joko takareiden jänteestä tai polvilumpion jänteestä. Jännesiirre askarrellaan sitten tähystysoperaationa ruuveilla paikalleen.

Operaation jälkeen alkaa aktiivinen kuntoutusjakso, josssa polveen pyritään palauttamaan voima, liikkuvuus, hallinta, tasapaino ja hermotus, niin pitkälti kuin se nyt on mahdollista. Kuntoutusjakson pituus riippuu osin vamman vakavuudesta, mutta tavallisesti hyvin kuntoutukseen sitoutunut urheilija  kuntouttaa ACL:n noin 9-12 kuukaudessa (tällöin valmis lajille, muttei kuntoutus ole vielä loppunut). Eli urheilijan osalta voidaan todeta, että se päättää sen kilpailukauden.

Viime vuosina on tullut jonkinverran tutkimusta, että ei-urheilevalla väestöllä, esimerkiksi tavallisen toimistotyöläisen hiihtolenkillä hajonnut, ACL ei välttämättä tarvitse leikkausta. Tehokas harjoitusohjelma kuntouttaa polven yhtä tehokkaasti arkipäivän askareisiin ja kevyeen liikuntaan, mutta meillä ei vielä ole riittävästi tutkimusta, että voisimme todeta konservatiivisen kuntoutuksen olevan aina paras vaihtoehto. Kirjallisuuskatsauksissa todetaan, että hoitotavan valintaan vaikuttaa niin monta tekijää, ettei ole olemassa absoluuttisesti parasta hoitoa. Suosittelen siis kuuntelemaan ortopedin arvion leikkauksen tarpeellisuudesta. Aktiiviurheilijoilla leikkaus on pääsääntöisesti järkevin vaihtoehto.

Leikkauksella ei vamman jälkeen ole kuitenkaan mikään kiire. Norjassa tehdään loistavaa työtä eturistisidevammojen tutkimisessa. Ja siellä huippu-urheilijatkin tekevät 6-8 viikkoa harjoitusohjelmaa ennen operaatiota, jonka aikana pyritään parantamaan liikerataa ja voimaa, leikkaus suoritetaan vasta sen jälkeen. Norjassa ei-urheilevalla ihmisellä vammaa saatetaan kuntouttaa 6-8 kuukautta ennen leikkauspäätöksen tekemistä. Siellä neljästä tuhannesta vuotuisesta vammasta leikkauspöydälle päätyy noin puolet. (Ja muistetaan, että Norskit ovat ihan surkeita pallopeleissä, missä näitä vammoja eniten tulee!)

On myös näyttöä siitä, että tukiharjoitusohjelmat vähentävät niin ACL, kuin muidenkin nivelsidevammojen riskiä, ja ne tulisi urheilujoukkueilla ottaa käyttöön. Suomalaisista mm. TtT Kati Pasanen Tampereelta on tehnyt loistavaa tutkimustyötä salibandyvammojen vähentämiseksi. Katin työhön ja harjoitusohjelmiin, voitte tutustua vaikkapa tästä.

Lähde: http://orthopedicsurgerysandiego.com/acl-injuries-facts-treatment-options-2/

Valmentajille

Suurin yksittäinen riskiryhmä ACL-repeämälle on nuoret naiset pallopeleissä, koska tytöillä on vähemmän voimaa ja löysemmät nivelsiteet kuin pojilla. Muutamia prinsiippejä, jotka sopivat niin miehille kuin naisillekin, tytöille ja pojille:

1.  Matseissa vammoja tapahtuu eniten, johtuen suuremmasta intensiteetistä ja nopeudesta.
2.  Matseja voi olla liikaa suhteessa harjoitusmääriin tai niihin ei palauduta kunnolla, jolloin lihaksissa on väsymystä. 
3. Harjoittelussa on ollut liian vähän koordinaatio, voima tai tasapaino harjoitteita
4. Pelipaikka voi olla riskitekijä (Tätä voi miettiä, mikäli riskiurheilija on tunnistettu tai on aikaisempi vamma taustalla)

Kun ACL-vamma on tapahtunut on aina kyse vakavasta vammasta. Vaikka polvesta tulee leikkauksen jälkeen suhteellisen nopeasti stabiili, vie paljon aikaa ennen kuin se kestää lajinomaista harjoittelua. Urheilijalla on aina erittäin suuresti kohonnut riski loukata sama ACL uudestaan, mutta myös kohonnut riski terveen puolen ACL:n repeämälle. Jos malttaa ottaa riittävästi aikaa, kuntouttaa polven hyvin ja tekee aktivoivia harjoitteita aina ennen lajille menoa (koko loppu uran ajan), voidaan uuden vamman  riskiä vähentää jopa 50%. Kuitenkin ACL:n hajottaneista urheilijoista vain 80% palaa lajiin ja vain puolet palaa vammaa edeltävälle tasolle.

Kuitenkin kaikkein tärkein työ ACL-vammojen kanssa tehdään ennen sitä ensimmäistä vammaa. Lähes joka lajiin on tehty omat ohjelmat, joista on näyttöä, että ne toimivat hyvin. ACL-vammojen määrä maailmalla onkin ollut laskusuunnassa viime vuosina. Yksittäisiä riskitekijöitä tutkimuksissa on onnistuttu tunnistamaan vain vähän, mutta esimerkiksi polven sisään putoaminen laatikon päältä hypätessä yhdellä jalalla on osoitettu riskiksi monissa lajeissa. Eli suosittelen valmentajia tsekkaamaan nämä yksinkertaiset testit, selvät ongelmat kyllä tunnistaa:

Ehkäiseviä harjoitusohjelmia löytyy siis netistä reilusti. Ohjelmien tulisi sisältää juoksuharjoitteita, koordinaatiota, tasapainoa ja voimaa. Harjoitteet tulisi tehdä ennen jokaista lajisuoritusta ja niissä pitäisi kiinnittää huomiota ennen kaikkea tekniikkaan (jalka-polvi-lonkka-lantio-selkä). Ei ole järkevää jos tekee yhden jalan kyykkyjä vaikka samalla tavalla kuin ylläolevalla videolla. Varsinkin juniorivalmentajia suosittelen kutsumaan näitä harjoitteita vaikka kehittäviksi harjoitteiksi, koska "vammaa ennalta ehkäisevät harjoitteet" kuulostaa tosi tylsältä. Kannattaa markkinoida joukkueelle, että ne parantavat, nopeutta, voimaa, keskivartalon tukea vääntötilanteissa jne. silloin ette edes valehtele. Tärkeintä kuitenkin on pitää aktivoiva harjoitusohjelma osana joka päiväistä harjoittelua.

GET SET App ilmaiseksi ladattavissa iPhonelle ja Androidille

Jos omat ajatukset ovat vähissä, mitä nämä harjoitteet voisivat olla tai kaipaat päivitystä omiin harjoitusohjelmiin Kansainvälinen olympiakomitea on tehnyt ilmaisen Get Set applikaation, joka pohjautuu tieteeseen. Get Set Applikaatiossa on videoilla tehty tasoittain aktivoivia harjoitusohjelmia. Lajispesifejä harjoitusohjemia löytyy moniin lajeihin voimistelu, käsipallo, saliharjoittelu, pingis jne. Jos ei ole tuttu niin suosittelen tsekkaamaan. Saatavilla iOS ja Android.



Ammattilaisille

Fysioterapeutteina meidän tehtävänä on auttaa asiakasta saavuttamaan tavoitteitaan. Asiakas kertoo meille, mihin hän haluaa meidän hänet ohjaavan ja meidän tehtävänä on mahdollistaa se (jos se on mahdollista). Voidakseen tehdä päätöksen, mihin asiakas haluaa, hän tarvitsee tietoa vammasta, kuntoutuksesta ja riskeistä.

Kun kuntoutetaan ACL-vammaa, tehdään se sitten konservatiivisesti tai post-operatiivisesti, meidän tulisi antaa asiakkaalle mahdollisimman paljon tietoa vammasta ja siihen liittyvistä riskeistä, jotta hän voi tehdä omalta kohdaltaan ratkaisut, joiden kanssa on valmis elämään. Nuori urheilija on aina halukas palaamaan lajiin ja hän mielellään tekisi sen mahdollisimman nopeasti. On tärkeää kertoa asiakkaalle ne tiedot, minkä pohjalta me teemme suosituksemme. Minä en ainakaan halua ottaa omaksi päätökseksi sitä, että asiakas altistuu uudelle vammalle. Yksi tärkeimmistä tiedoista on, että pallopeleihin palatessa on erittäin suuri riski sille, että se eturistiside hajoaa uudestaan ja kohonnut riski myös terveen polven loukkaamiselle. Jos mietimme pelkästään polven terveyttä ei pallopeleihin palaamista voisi suositella oikeastaan ollenkaan.

Meidän täytyy kertoa asiakkaalle, mikä riski pihapeleissä on 6kk kohdalla ja millainen riski lajiin paluulle on vaikka 10kk kohdalla, polvihan siinä vaiheessa tuntuu jo pääsääntöisesti melko hyvältä. Kun kuntoutus tehdään kunnolla ja otetaan kaikki vammaan liittyvät osatekijät huomioon, voidaan uuden vamman riskiä pienentää merkittävästi.

Suurimmat vaikeudet eturistisiteen kuntoutuksessa liittyy päätköseen: Milloin lajille? Voima on tietenkin tärkeä tekijä ja paras, joskaan ei halvin, väline voiman mittaamiseen on isokineettinen mittauslaite. Tutkimus kuitenkin osoittaa, ettei pelkästään isokineettisestä mittauksesta ole apua arvion tekemiseen. ACL siirre otetaan yleensä takareiden jänteestä ja takareiden alentunut lihasvoima lisää ACL kuormitusta, tästä syystä myös takareiden voima tulee tutkia huolellisesti. Voimat ovat siis tärkeitä kuntoutuksen arvioinnissa, itse käytän voimien arvioimiseen kädessä pidettävää dynamometriä, jolla saamme mitattua tarkasti puolierot ja voiman, se on kätevästi hankittavista jokaiselle klinikalle (toisin kuin isokineettinen).




Tärkein arvioitava tekijä on jalan biomekaniikka ja kyky toimia lajinomaisissa suorituksissa. Rotaation palautumisesta leikkauksen jälkeen julkaistiin juuri mielenkiintoinen tutkimus. Polven ja jalan rotaatiot palautuvat melko nopeasti (14 viikkoon mennessä), mutta lonkassa on mahdollisesti tässä vaiheessa vielä häiriötä. Eli kuntoutuksessa meidän huomion tulisi olla koko kehon biomekaniikassa, ei pelkästään polven. On myös näyttöä siitä, että väsyneillä lihaksilla on todennäköisempää altistua ACL vammalle, se kannattaa varsinkin lajiin paluun alkuvaiheessa pitää tarkasti mielessä.

Kummat kuntoutuu paremmin miehet vai naiset? Amerikan Journal of Sports Medicinessa julkaistiin keväällä kirjallisuuskatsaus aiheesta. Pähkinän kuoressa, molemmat ovat yhtäläisessä riskissä saada uusi vamma, molemmat kehittävät yhtä todennäköisesti nivelrikon, mutta naiset pärjäävät huonommin leikkauksen jälkeen toiminnallisista testeistä ja naisista myös harvempi palaa lajiin.

Yksi yleisesti tiedetty fakta on, että ristisiteen hajoamista seuraa jossain vaiheessa nivelrikko. 10-vuoden päästä vammasta nivelrikkoa löytyy 20-prosentilla ja 20-vuoden seurannassa 50-prosentilla. On esitetty näkemyksiä, että leikkauksella nivelrikon riskiä voidaan pienentää, mutta tälle väittämälle ei tutkimuksesta löydy tukea tällä hetkellä puolesta tai vastaan. On tärkeää muistaa, että konservatiivisesti kuntoutetuilla ristisiteillä ei ole yhtä kattavaa rekisteriä, kuin leikatuilla. Tästä syystä tiedämme niistä vähemmän liittyen mobiliteettiin, stabiliteettiin, nivelrikkoon jne.

Vähän vielä asiakkaiden tyytyväisyydestä. Puolen vuoden aika jänteellä puolet leikatuista ovat tyytyväisiä leikkauksen lopputulokseen ja 12-24kk seurannassa 2/3. Joskin tässä tutkimuksessa ei mainita mitään itse kuntoutuksesta, joka varmasti osaltaan vaikuttaisi paljonkin tyytyväisyyteen :)


Kiitos lukemisesta!

-Jussi Kurronen
@ftKurronen

Loppuhuomio: Käytin tässä artikkelissa poikkeuksellisen vähän lähdeviitteitä. Suurin osa esittämästäni asioista löytyy Prof. Grethe Myklebust BMJ podcastista. Suosittelen.

Ajatusten vaikutuksesta leikkauksen lopputulokseen

Olen nyt ollut kaksi viikkoa yksityisellä lääkäriasemalla/sairaalassa töissä. Toimintaympäristö on minulle täysin uusi, aiemmin olen toiminut ainoastaan yksityisillä klinikoilla, jossa hoidetaan pääasiassa konservatiivisesti tuki- ja liikuntaelinongelmia. Sen seurauksena en ole tehnyt juurikaan pre- ja postoperatiivista kuntoutusta (=iso heikkous omassa ammattitaidossani). Siispä, olen viimeiset kaksi viikkoa lukenut aiheesta kaikenlaista hyödyllistä, etten olisi ihan hukassa kun ensimmäinen tilanne eteeni tulee.

Netistähän löytyy valmiita protokollia vamman kuin vamman kuntoutukselle, mutta olen aina hieman karsastanut valmiita malleja ja ajatusta "one fits for all". Eikä siinäkään tietysti mitään vikaa jos se tosiaan sopii kaikille, mutta vielä ei ole tullut eteeni asiaa mikä toimisi kaikilla.

Yksi yhteinen piirre kaikille protokollille on se, että ne keskittyy vain siihen yhteen asiaan mikä on leikattu. Esim ristisideleikatulta ei tarvitse tsekata lannerangan, lantion tai nilkan hallintaa. Kaikki netistä löytyvät protokollat keskittyy seuraaviin asioihin:

• Liikkuvuus
• Voima

Ja jos oikein asialliseksi menee, niin mukana saattaa olla vielä:

• Proprioseptiikka

Eikä näissä tietenkään mitään väärää tai vikaa, ehdottomasti tärkeitä asioita tarkastaa. Olisin em. asiat muistanut fysioterapiakoulun Honkaharjun sairaalan harjoittelujaksolta, jossa kuntoutettiin mummojen lonkkia niin pirusti. Terveiset vaan Karille.

Koska en ole tämän tyyppistä fysioterapiaa paljonkaan tehnyt, se antaa minulle mahdollisuuden tarkastella asiaa vähän objektiivisemmin. Missään kuntoutusmallissa tai protokollassa ei puhuta mitään ihmisestä kokonaisuutena, ainoastaan rakenne nostetaan framille. Ja koska oma pääkiinnostukseni on jo pidempään ollut kivussa, sen sivuuttaminen laajassa kuvassa on mielestäni mielenkiintoista.



Kaikki meistä on tavannut asiakkaita, joille on tehty ihan asiallinen leikkaus, leikkauksen jälkeinen kuntoutus on mennyt ihan protokollien mukaan. Mutta kipu ei parantunut. Otetaan esimerkiksi vaikkapa Rouva Ronkainen (nimi keksitty), jolla on leikattu selkä vuosi sitten, on tehty kaikenlaisia jumppia ja harjoitteita, mutta kipu edelleen häiritsee Rouva Ronkaisen elämää. Muuttaisiko meidän lähestymistä, jos tietäisimme, että leikatulla on 20-vuoden masennustausta, hän on menettänyt puolisonsa vuosi sitten, katastrofoi kaikki kipunsa ja välttää päivittäisiä toimia kivun takia? Luultavasti. Tai pikemminkin toivottavasti.

Ymmärryksemme kivusta ja käyttäytymisestä on muuttunut todella paljon viimeisen kymmenen vuoden aikana. Silti näytämme erilaisissa kuntoutusprotokollissamme olevan kiinni pelkästään rakenteessa. Peter O'Sullivan luokitteli jo 2005 "epäspesifin selkäkivun" alakategorioihin, ja alleviivasi, että on muitakin asioita, jotka meidän pitää huomioida kuin pelkästään rakenne. Lorimer Moseley on tehnyt elämän työnsä kivun parissa ja selittänyt kivun fysiologiaa, ettei kyseessä ole pelkästään fyysinen vika, vaan kipuun vaikuttaa myös psykologiset vaikeudet ja käyttäyminen eli: uskomukset, toimintatavat, kipukäyttäyminen ja sosiaaliset kontaktit. Onko niin, että pre- ja post operatiivisessa kuntoutuksessa voimme sivuttaa muut asiat rakenteen ulkopuolelta?

Pre- ja post-operatiivisessa kuntoutuksessa monet asiakkaista ovat olleet pitkään kipeitä. Eli puhutaan kroonisista kipupotilaista. On tutkimuksia, joissa todetaan, että krooniseen kivun hoidossa meidän täytyy huomioida keskushermoston vaikutus kipuun. Hoitaaksemme menestyksekkäästi pitkään jatkunutta kipua, meidän tulisi tutkia myös psykososiaaliset tekijät (tästä ja tästä), emmekä saisi myöskään unohtaa fyysisiä tekjöitä, eli keskushermoston herkistymistä kivulle (tästä). Se kuinka toimintakyvytön asiakas uskoo olevansa kivun takia on voimakas tekijä, joka meidän pitäisi tutkia ja huomioida kuntoutuksessa (tästä, tästä ja tästä). Ja sillä mitä uskallamme tehdä kivun kanssa on suora vaikutus kivun voimakkuuteen (tästä ja tästä)

Lähde: https://www.7cupsoftea.com/anxiety-help/

Joten pitäisikö meidän jo ennen leikkausta seuloa hieman asiakkaan maailmaa sen rakenteen ulkopuolelta? Auttaisiko meitä auttamaan asiakasta, jos ymmärtäisimme paremmin hänen maailmaansa? Voisiko joiltakin leikkauksilta jopa välttyä tehokkaalla pre-operatiivisella käynnillä, tai ainakin lykkäämään leikkausta, jos meillä on syytä olettaa, että on muitakin asioita kuin rakenne, joka vaikuttaa ihmisen kipuun? Olisiko meillä mahdollisuuksia saada parempia post-operatiivisia tuloksia, jos ymmärrämme paremmin tätä haastavaa ihmisryhmää?


Rouva Ronkaisen kuntoutus meni persiilleen, koska emme osanneet ottaa huomioon kaikkia Ronkaisen tilaan vaikuttavia tekijöitä. Fyysiset tekijät oli huomioitu, mutta psykososiaaliset tekijät olivat jääneet paitsioon. Asiakkaan psyykehistorian kysely on edelleen monille fysioterapeuteille harmaata, ehkäpä jopa mustaa aluetta, jonne ei haluta mennä (Oli sitä allekirjoittaneellekin pitkään, koska en tiennyt mitä asialle voisi tehdä, tai miten se tulisi huomioida kuntoutuksessa, siihen on auttanut lukeminen ja podcastien kuuntelu). Voidaan itseasiassa jopa ajatella, että fysioterapeutti hoitaa fyysisiä ongelmia ja muu ei kuulu meille. Olen kuitenkin eri mieltä. Se tieto mikä meidän ammattikunnalla on kivusta, on sellaista mitä ei ole kenelläkään muulla, ja jos kieltäydymme katsomasta ihmistä kokonaisuutena, epäonnistumme myös järjestelmällisesti tietyn asiakasryhmän kanssa. Minä en pidä epäonnistumisista.

Psykososiaalisten asioiden vaikutusta leikkaustuloksissa on tutkittu. James Celestin tutki psykologisten tekijöiden korrelaatiota huonoon selkäleikkaustulokseen ja totesi, että psykologiset tekijät ennustaa huonoa leikkaustulosta. Erityisesti masennus, negatiiviset ajatukset ja huonot käyttäytymismallit olivat tekijöitä jotka ennustavat huonoa lopputulosta. Adoqwa ja kumppanit sen sijaan tutkivat, että ennen leikkausta alakuloiset potilaat ovat luultavasti leikkaukseen tyytymättömimpiä vuoden aika jänteellä selkäleikkauksen jälkeen. Rosenbergin ja kumppaneiden kirjallisuuskatsauksessa todetaan, että psykososiaaliset asiat ovat vahvasti kytköksissä leikkauksen lopputulokseen ja suosittaa että psykososiaalisten asioiden kartoittaminen ennen leikkausta auttaa meitä arvioimaan kuntoutuksen lopputulosta ja nopeutta. Wilhelm ja kumppanit kirjallisuuskatsauksessaan ovat samoilla linjoilla. Ja nyt viimeisimpänä Rogelio ja kumppanit totesivat että leikkauksen jälkeinen kipuherkkyys ja kivun katastrofointi ovat tärkeässä roolissa kivun jatkumisessa ja toimintakyvyn alenemisessa. Et voi elää positiivista elämää negatiivisellä mielellä.

Voitaneen siis todeta, että tiede on aika linjassa millaisia asioita meidän pitäisi pre- ja postoperatiivisessa kuntoutuksessa ottaa huomioon. Ehkä vielä etupainoisemmin siellä pre-operatiivisen käynnin puolella. Suoria vastauksia tosin siihen, mitkä tekijät ovat tärkeämpiä kuin toiset ei ole selvillä ja varmasti lähivuosina saamme vielä lisää hyödyllistä tutkimusta aiheesta. Tärkeintä on kuitenkin, että ymmärrämme asiakasta myös fyysisten tekijöiden ulkopuolelta, vain siten voimme saada parhaita tuloksia aikaiseksi.

"Don't underestimate the power of patient education as a valuable intervention." 

- Peter O'Sullivan

Kiitos lukemisesta ja hyvää viikkoa!!

-Jussi Kurronen
@ftkurronen


Robin Higginson vierailevana tähtenä TNP blogissa Pre-surgical biopsychosocial screening: is there a need?

Puoskarointia vai kliinistä kokemusta?

Kirjoitin edellisen blogitekstini manipulaatiosta. Kävin sen jälkeen monia hyviä keskusteluja kollegoideni kanssa, osa puolesta osa vastaan. Ymmärsin hyvin ihmisten näkökantoja, jatkossa voisitte niitä kirjoitella suoraan kommenttikenttään, koska asioilla on aina monta puolta. Mutta hyvä, tärkeintä että keskustellaan aiheesta.

 

 

Sitten viikonloppuna sosiaalisessa mediassani jaoin närkästyneen mielipiteeni Maitland Level 3 lähiopetusjaksosta, jossa opetettiin mm. seuraavia asioita: Trigger pisteitä, kinesioteippausta, lihasjännityksiin suositeltiin TENSiä, vaikka joka päivä laitettavaksi ja omasuosikkini Sacro-Craniaaliterapiaa. Eli suomeksi sanottuna: koin tulleeni kusetetuksi.

 

 

Mikä erottaa:

• Lääkärin ja puoskarin
• Fysioterapeutin ja kalevalaisen jäsenkorjaajan
• Naprapaatin ja homeopaatin
• Apteekin ja luontaistuotekaupan

Vastaan itse, kun en jaksa odottaa seuraavaa blogia: Tutkimus! Se, että edellämainittujen toimivuudesta on näyttöä ja jälkimmäisten ei!

"Ihminen ei toimi tutkimusten mukaan"

Se on ihan hyvä pointti, mutta helposti harhaan johtava. Terapeuttisessa ympäristössä suoritetaan mitä tahansa, mihin asiakas uskoo on positiivisia vaikutuksia.  Ja tämä sama pätee homeopaatteihin, kuppaajiin, jäsenkorjaajiin, aurahoitajiin, reikihoitajiin jne. Kaikilla on jonkinlainen ajatus mihin se oma hoito perustuu, mutta se ajatus perustuu toivoajatteluun. Se, että toivoo jonkin toimivan jollakin tavalla, ei tee siitä valitettavasti totta, se on harhakuvitelma johon on helppo uppoutua. Tämän ilmiön itseasiassa pystyy ymmärtämään kipu- ja käyttäytymistieteiden kautta.

Siinä edellisessä koulutuksessani olin erityisen närkästynyt sacro-craniaaliterapian opetuksesta, jonka nyt otan esimerkiksi. Sacrocraniaalikoulutukseen siis uhrattiin yhteensä lähes 10 tuntia. Ennen käytännön opetusta ei näytetty yhtäkään tutkimusta menetelmän vaikuttavuudesta, opetustyyli oli jo siis lähtökohtaisesti sellainen, mikä ei uppoa minuun. Kun ensimmäinen noin 30min oli pidelty käsiä asiakkaan päällä tekemättä mitään, kysyin että mikä tässä on vaikutusmekanismi? Vastaus oli tyly "I don't even try to explain you, how this works. You just have to expand your thinking."

Tekisi mieli sanoa rumasti, mutta tyydyn toteamaan VOI JUKRANPUJUT, mitä ihmettä?!

Sitten aika seuraavalle kysymykselle: Onko tämän menetelmän vaikuttavuudesta näyttöä? Vastaus oli, että kyllä on: heti hoidon jälkeen mitattuna verenpaine laskee, sydämen lyöntitiheys laskee ja ihmiset kokevat itsensä rentoutuneemmaksi.

Ihan suoraan sanottuna, jos minä käyn arjen kiireideni keskellä sohvalle puoleksi tunniksi makaamaan minulla on verenpaine laskenut ja olen rentoutunut (Puhumattakaan jos saan vaimoni ympäripuhuttua antamaan jalkahierontaa [sellaista ei tapahdu usein]).

Kun koitin kysellä pitkän aikavälin näyttöjä, sellaisia ei enää ollut näyttää. Minun pitäisi siis sinisilmäisesti uskoa, jotakin mitä minua paljon korkeammalla oleva guru sanoo. Kyseenalaistaa ei saa. No en aio lisätä tätä menetelmää minun "työkalupakkiini".
(Jos jollakin on hyvää evidenssiä Sacro-craniaali-terapian vaikuttavuudesta, tutustun siihen mielelläni, ja kirjoitan siitä jutun myöhemmin, jos osoittaudun olemaan väärässä)

No edellä mainittu aihe oli helppo esimerkki, millaista en voi tai halua oppia, saati käyttää. Se on minun mielestäni lähempänä reikihoitoa, kuin fysioterapiaa.
Mikä sitten erottaa fysioterapeutin ja uskomushoitajan, jos fysioterapeuttikin suorittaa hoitoja, joiden vaikuttavuudesta ei ole näyttöä? Tähän en enää osaa vastata. 

Kliinisen kokemuksen ja puoskaroinnin välillä on ainoastaan veteen piirretty viiva. Voimme toki käyttää menetelmiä, joiden vaikuttavuus tutkimuksissa on vähän niin ja näin, kunhan se linkittyy asiakkaan kokonaistilaan ja meillä on ajatus mihin sillä pyrimme (joka siis yleensä selittyy psykososiaalisessa kontekstissa). Kuitenkaan valtasosaan asiakkaista näitä ei pitäisi soveltaa ja niihinkin, keneen sovelletaan sen ei yleensä tarvitse viedä focusta siitä oikeasta hoidosta.

 Medialla on iso vaikutus ihmisten mielipiteisiin. Huono journalismi on harhaanjohtavaa ja aiheuttaa ongelmia ihmisille ja meille terveydenhuollon ammattilaisille. Tuorein esimerkki: toissa päivänä Guardian julkaisi artikkelin akupunktion käytöstä. Ensinnäkin juttu oli täysin yksipuolinen akupunktion ylistys ja toisekseen se sisälsi käsittämättömän määrän asiavirheitä (joita voitte lukea mm. täältä). Tämänkin jutun aika moni ostaa, itseasiassa YELP.com on arvotellut jutulle maksimi viidet tähteä. Ja kyllä - olen käynyt akupunktiokoulutuksen.

Näyttöön perustuva fysioterapia ei ole pois asiakaslähtöisestä fysioterapiasta - päin vastoin. Siihen voi ottaa elementtejä naapuritieteistä, lääketieteestä, psykologiasta, käyttäytymismalleista jne. Näyttöön perustuva fysioterapia on ajatusmaailma, joka auttaa heittämään kaikki roskahoidot romukoppaan, minne ne kuuluvatkin. Se vapauttaa kaavoista ja vakiintuneista toimintamalleista, auttaa saamaan parempia tuloksia ja yleensä auttaa paremmin vastaamaan asiakkaan kysymyksiin. Ymmärrämme myös ystäväämme placeboa, jos tiedämme miten sitä käsittelemme. Kun harjoitamme ammattiamme tieteen näkökulmasta, se myös auttaa meitä linkittymään paremmin lääkäreiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Joku erehtyi jo luulemaan, että pidän itseäni jumalana. Ei, Emmä mikään jumala ole - emmä mitään säitä pysty hallitsee. Ja mitä enemmän luen, sitä paremmin ymmärrän, miten vähän tiedän. Se koukuttaa ja potkii eteenpäin. Kaikista keskusteluista, joita kävin, yksikään ei saanut minua muuttamaan kantaani, mutta en sano, ettenkö voisi kantaani muuttaa ja näin olen tehnytkin ihan lähimenneisyydessäkin.

Kantojen muuttamiseen tarvitaan kuitenkin avointa keskustelua, ja muiden näkökantojen kuulemista, parhaillaan kaksi erilaisilla näkökannoilla varustettua ihmistä saa loistavia ajatuksia yhdistämällä mielipiteensä.



Lähde: https://thesportsphysio.wordpress.com/2015/09/20/youre-offended-well-thats-your-own-fault/


 


Minä olen vahvasti näyttöön perustuvan kuntoutuksen kannattaja, ja suosittelen sitä muillekin "You just have to expand your thinking!". Yhdessä saamme nostettua ammattikuntamme arvostusta.

"I go where evidence takes me, until convinced otherwise" -Craig Payne

Kiitos lukemisesta, toivon ajatuksia!

-Jussi Kurronen

@ftkurronen

Ja jatkolukemiseksi suosittelen:
Prof. Roger Kerry Evidence-Based Physiotherapy: a Crisis in movement
Ja loistava blogi fysioterapeutti Neil Maltbylta Becoming more human... (must read)

Manipulaation merkitys selkäkivun hoidossa

Nyt on lomailtu ja pikkuhiljaa saa plintin pariin palailla. Ajattelin orientoitua työntekoon kirjoittelemalla vähän alasta.

Manipulatiivisena fysioterapeuttina saan usein keskustella ihmisten kanssa manipulaatiosta. Manipulaatiolla tarkoitetaan siis sitä naksautusta/rusautusta, jonka terapeutti saa aikaiseksi vääntämällä tai painamalla rangasta. Manipulaatiolla on monta nimeä, jotka vaihtelevat ammattiryhmittäin HVT (high-velocity-thrust), Grade 5, SMT (Spinal manipulative therapy), jne. Kaikki ammattiryhmät käyttävät kuitenkin samankaltaisia tekniikoita, vaikka nimet vaihtelevat.

Manipulaatioon liittyy paljon myyttejä, joista osalle löytyy näyttöä - osalle ei. Olen nyt kuukauden päivät työskennellyt urheiluryhmän kanssa ja melkoisen monella on selkäkipuja lukossa olevan SI-nivelen takia. Jopa Usain Boltin syy jättää Pariisin Timanttiliiga väliin tänä vuonna oli "Blocked SI-joint". Manipulaatio herättää voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan. Isolla osalla ihmisistä on käsitys että selässä on joku "lukossa" ja se tarvitsee vapauttaa, kun kuuluu vapauttava rasahdus, ranka on taas vapaa liikkumaan. Näin ajattelee vielä tänäkin päivänä iso osa manipulaatiota harjoittavista kliinikoista. Hurjimmat ammattiryhmät väittävät manipulaation paiskaavan välilevyn pullistuman takaisin sisään. Tutkitaan hieman mitä tutkimus sanoo "lukkoutumisesta" ja manipulaatiosta.

Lähdetään ensin siitä liikkelle, että voidaksemme todeta jonkinlaisen tilan olemassaolon, meidän pitää pystyä se diagnosoimaan. Kun etsitään "lukossa" olevaa liikesegmenttiä kliinisessä työssä, välineemme ovat liikelaajuuden palpoiminen ja lopputunteen testaaminen, eli PAIVM (passive accessory intervertebral movement).Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että luotettavuus ja toistettavuus eivät päde. Eli kaksi eri testaajaa päätyvät erilaisiin tuloksiin ja samakin testaaja tekee erilaiset löydökset kahden eri kerran välillä. Tutkimuksia:

• Spinal motion palpation: A review of reliability studies
• Intertester reliability and validity of motion assessment during lumbar spine accessory testing
• The Science of spinal motion palpation: A review and update with implications for assessment and intervention
• Reliability of pain and stiffness assessment in clinical manual lumbar spine axamination
• Reliability of spinal palpation for diagnosis back and neck pain

Herää kysymys, vahvistaako manuaaliterapeutti löydöksellään oman jo olevassa olevan hypoteesinsa, eli löytääkö hän sieltä mitä haluaakin löytää. Itse ainakin olen em. tutkimuksia tehdessäni löytävinäni useasti huonommin liikkuvan segmentin, kovin useasti se on sama väli, minkä olen odottanutkin käyttäytyvän huonosti. Ei anneta tutkimisen vaikeuden hämätä, oletetaan vielä, että "lukko" on olemassa. Silloin on aika vetää pyssyt esiin, ja vääntää se väli auki.

Tutkimus sanoo kuitenkin, että kavitaatio (eli se rasahdus) voi tulla eripuolelta kuin terapeutti luulee, silti lopputulos on sama. Tai kavitaatiota (edelleen se rasahdus) ei kuulu ollenkaan ja silti tulos on sama. Entäs jos manipuloidaankin kivutonta väliä kivuliaan sijasta, lopputulos on edelleen sama:

• The effect of an anagesic mobilization technique when applien a symptomatic or asymptomatic levels of the cervical spine in subjects with neck pain
• Applying joint mobilization at different cervical vertebral levels does not influence immediate pain reduction in patients with chronic neck pain
• Immediate effects of region-specific and non-region specific spinal manipulative therapy in patients with chronic low back pain

Sitten meillä on vielä tutkimuksia, että pitkällä tähtäimellä on kohtuullisen sama käytetäänkö manipulaatiota vai mobilisaatiota, eikä silläkään niin väliä mobilisoidaanko edes oikeaa segmenttiä.

Eli meillä on käsissä tila, jota emme tutkimusten valossa pysty tutkimaan luotettavasti. Hoidonkin osalta näyttäisi riittävän kunhan se on sinnepäin. Yhteistä kuitenkin lähes kaikille tutkimuksille on, että manipulaatiolla ja mobilisaatiolla on positiivinen vaikutus kipuun. Interesting.

Paincloud blogissa "The tale of manipulative lesion" on hyvä vertaus. Oletetaan, että voimme löytää hypomobiilin segmentin ja manipuloimme sen. Voimmeko tosiaan hyvällä itsevarmuudella sanoa, että muutaman asteen liikkumattomuus äärimmäisen pienessä nivelessä vaikuttaa niin paljon ihmiseen? Ihminen, joka on kymmenien tuhansien vuosien evoluution aikana kehittynyt kestämään äärimmäistä kylmää, nälkää, rangan rappeumia jne. putoaa polvilleen jäykän fasettinivelen takia? Oireettomillakin ihmisillä on itseasiassa erittäin suuria eroja rangan jäykkyydessä.
Kipu vaikuttaa lihasaktiivisuuteen ja tonukseen, autoimmuunijärjestelmään ja autonomiseen hermostoon, voisiko olla niin, että hypomobiili segmentti onkin elimistön tarkoin valikoima keino reagoida johonkin muuhun. Se tarkottaisi sitä, että hypomobiili segmentti ei olekaan enää yksinäinen ongelma, joka tarvitsee avata.

Aiemmin uskottiin, että kohdistamalla manipulaation tarkoin oikeaan väliin, voimme laittaa jotakin paikoilleen, avata lukon, pidentää jotakin yms. Näistä ajatuksista on irtautunut suurin osa manuaaliterapian arvostetuimmista tekijöistä. Sitten tullaan tärkeään kysymykseen, koska tutkimusten lopputulokset on suurinpiirtein linjassa,

Mihin manuaaliterapialla tai manipulaatiolla sitten vaikutetaan??

Manuaaliterapialla on erittäin vahva analgesinen (kipua lievittävä) vaikutus, ja se on oikein käytettynä erittäin vahva keino auttaa asiakasta. Kivun anatomiaan ei taaskaan kovin syvälle mennä, mutta kipuun vaikuttaa suuresti asiakkaan odotukset, pelot ja ajatukset. Jos me löydämme painamalla asiakkaan "juuri sen oikean kivun" ja hoidamme sitä, oikeassa ympäristössä kuten fysioterapeutin vastaanotolla, se vaikuttaa keskushermoston kautta niin, että kipu lievittyy. On myös tutkittu placebon vaikutusta manuaaliterapiassa, ja kuten tiedämme placeboa ei koskaan kannata väheksyä, koska se on yksi loistava elimistön mekanismi, joka edistää toipumista.

Luultavasti kaikki manuaaliterapeutit ovat huomanneet, että osa ihmisistä reagoi etenkin manipulaatioon paremmin kuin toiset. Itseasiassa tutkimuksen mukaan joka toinen ei reagoi manipulaatioon positiivisesti. Kenelle manipulaatio sitten on oikea hoito? Ainakin kokemukset vaikuttaa hoidon vaikuttavuuteen, jos asiakkaalle on aiemmin tehty manipulaatio ilman vastetta tai huonoin seurauksin, en itse ainakaan ensimmäisellä kerralla lähtisi sellaista suorittamaan. Nyrkkisääntönä asiakas, joka on muuten hyvinvoivan oloinen, nukkuu hyvin, ei erityisen stressaantunut, kipu on paikallinen ja tulee yleensä jonkin liikkeen seurauksena reagoi mahdollisesti positiivisesti manipulaatioon. Saamme nopean muutoksen kipuun, sekä lihastonukseen ja sen jälkeen voimme lähteä tutkimaan ja korjaamaan sitä alkuperäistä ongelmaa, minkä takia se selkä alunperin oli kipeytynyt. Manipulaatio vaikuttaa kipuun, mutta sillä ei näyttäisi olevan vaikutusta asiakkaan sensomotoriseen toimintaan. Eli Manipulaatio yksinään ei ole hoitomuoto millekään, muulle kuin kivulle. Manuaaliterapiaa tehdessä tulisi aina pitää mielessä, mitä me sillä haluamme saavuttaa, ja testata sen jälkeen oliko sillä vaikutusta vai ei.

Jos asiakas tulee sisään näyttäen kamalalta, hän on nukkunut huonosti, ei ota kontaktia, kärsii suuresta stressistä jne. Ei manipulaatiota tulisi suorittaa, koska hänellä on niin paljon asioita jotka vaikuttavat negatiivisesti kipu aistimukseen, eikä manuaaliterapian analgesinen vaikutus riitä inhiboimaan sitä. Silloin on valittava vähemmän uhkaava lähestymistapa, koska jos me tällaisen asiakkaan kanssa teemme manuaaliterapiaa huonoin seurauksin, on kuntoutus mahdollisesti sössitty jo ensimmäisellä kerralla. (Kirjoitan seuraavan blogin stressin vaikutuksesta kipuun, sitten lisää tästä aiheesta.)

Kolmas esimerkki. Sanotaan, että asiakas on saanut aamulla akuutin alaselkäkivun ja tulee sinulle fysioterapiaan iltapäivällä. Tutkit asiakkaan hyvin ja toteat kivun välilevy peräiseksi ilman distaalisia oireita. Tiedetään, että manipulaatio on tehokas keino välilevyongelman hoidossa. Suoritetaan manipulaatio. Mitä JOS normaalin elimistön prosessin seurauksena tulehdus alueella pahenee seuraavien päivien aikana ja aiheuttaa voimakkaat hermojuuri oireet. Aika hankala osoittaa, ettei se terapeutin tekemä rusautus itseasiassa vaikuttanut asiaan millään tavalla. Eli näissä on syytä käyttää harkintaa ja tiedostaa riskit sekä informoida ne myös asiakkaalle, mikäli pyssyt kaivetaan esiin.

Jos se helpottaa kipua, mitä väliä sillä on mikä helpottaa?

Kysymys on relevantti. Ei mikään, tärkeintä että kipu lievittyy. Oleellisempaa on se minkä informaation annamme asiakkaalle jatkoa ajatellen. Jos sanomme, että siellä oli "SI pois paikaltaan" tai nikama vinossa tai lukossa. Se vaikuttaa suuresti asiakkaan käsitykseen omasta kropasta, että keho on niin herkkä kokonaisuus, että siellä vaan aika ajoin menee asiat pois paikaltaan. Selkä kipeytyy lähes pommin varmasti jollakin aikajänteellä uudestaan ja kenen luokse asiakas menee? -No tietenkin sen, kuka on viimeksikin laittanut lannelaatan paikalleen. VERY GOOD BISNES! Jos sen sijaan, kerromme että manipulaatio on keino muuttaa lihastonusta, siinä missä hieronta tai faskiakäsittelyt, ja se vaikuttaa kipuun lieventävästi, annamme harjoitteet selän vahvistamiseksi tai liikekontrollin korjaamiseksi, on itseasiassa mahdollista, ettei asiakas enää tarvitse sinua. Ei kovin hyvää bisnestä. MUTTA, jos tämä asiakas kertoo positiivisesta käynnistään kolmelle ystävälle ja he kertovat kolmelle ystävälle jne. Bisnes alkaa taas näyttämään ihan kohtuulliselta. (Tämä oli liiketaloudellinen, ei eettinen pohdinta)

Entä jos asiakas on käynyt kymmenen vuotta korjauttamassa SI-niveltä tai niskaa samalla niksauttajalla, kipu tulee aina uudestaan ja nyt saat itse näytön paikan asiakkaan kanssa. Eiköhän ammuta kaikki asiakkaan odotukset kertaheitolla alas...? Ei ehkä fiksuin veto. Vaikka me saataisiin asiakkaan pääkäännettyä siihen suuntaan, että olemme itseasiassa oikeassa, niin emme halua vaikuttaa asiakkaan mielialaan, niin että hän alkaa suremaan hukkaa heitettyä aikaa ja rahaa. On tärkeää pitää vire positiivisena. Asiakkailla on usein uskomuksia miten kroppa toimii, ja minnekään johtaminen ei ole niin helppoa kuin - harhaan johtaminen. Jos me kaikille sanomme suoraan, suurin piirtein niin kuin tämä teksti alkoi, niin asiakas etsii toisen taikurin, joka niksauttaa sen nikaman ja kipu on taas poissa. Tämän kanssa tasapainoilu on haastavaa, mutta tärkeää.


On monia koulutuksia, jotka pohjaavat manuaaliterapiaan. On kiropraktikkoja, naprapaatteja, osteopaatteja, jäsenkorjaajia, OMT- ja Maitland-fysioterapeutteja. Kaikkien koulutuksien juuret on kymmenien vuosien takana. Modernin kiputieteen kaari on noin parikymmentä vuotta, ja samassa ajassa on kehittynyt manuaaliterapian vaikuttavuus ajatukset. Mielestäni näillä kouluhaaroilla on aika kovat muutospaineet, sillä niiden lähtöajatus on siinä, että jotain laitetaan paikalleen tai avataan. En tunne laajasti muita koulutuksia kuin Maitlandin. En ole Maitlandissa täysin tyytyväinen siitä, ettei manuaaliterapian vaikutusmekanismeja tarkastella riittävän monesta näkökulmasta. Onneksi se koulutus on joustava omien näkökantojen etsinnälle. OMT-koulutus on ottanut käsittääkseni isoja askelia tieteen suuntaan, siellä on laajahkot liikekontrollin koulutusjaksot. Elämme aallonharjalla. Jos manuaaliterapiakoulutus ei pysty kulkemaan ajanmukana, ottamaan uusia elementtejä koulutukseen mukaan, niin manuaaliterapiaa opitaan joidenkin vuosien päästä viikonloppukursseilla. Se on tietysti vain minun mielipide.

Nyt lähden Ateenaan opettelemaan manipulaatiota.

-Jussi Kurronen
@ftkurronen


Ainiin, ja jokaiseen kunnon blogiin pitää laittaa yksi podcast vinkki!
The NAF physio podcast: Talking dinosaurs and special interest groups with dr. Langridge

Ja vielä: se SI-nivel ei ole pois paikaltaan
BJSM Podcast with prof. Peter O'Sullivan: Tiger Woods back and core strength

Kiitokseni

Blogi on uinunut jo kuukauden päivät ja siihen on ollut syy: Olen ollut kiireinen. Päätettiin vaimon kanssa muuttaa takaisin juurille, eli Lappeenrantaan, sen jälkeen kaikki on käynyt hyvin nopeasti. Vedän tässä pikaisesti yhteen viimeiset kuusi vuotta Espoossa ja kiitän kaikkia, joiden kanssa minulla on ollut ilo työskennellä. Nimeäisin mielelläni paljon enemmän ihmisiä, jotka ansaitsee henkilökohtaisia kiitoksia, mutta tietosuojasyistä pysyttelen yleisellä tasolla.Tämä blogiteksti poikkeaa kaikista muista kirjoittamistani siinä mielessä, että tämä ei sisällä mitään tietoa.

Huh, mistähän alottaisi. Kuusi vuotta sitten poltin päreeni Saimaan Ammattikorkeakoulussa ja päätin vaihtaa koulua Laureaan. Vaimo sai töitä Suomen Urheilufysiosta ja itse aloitin opinnot Laureassa. Koulun vaihdos valaisi koulutuksen järjestämistä siinä mielessä, että ymmärsin ettei vika ole koulussa, vaan systeemissä. Joten kaikki fysioterapiaopiskelijat, jotka mietitte onko nurmi vihreämpää aidan toisella puolella, voin kertoa, ettei se ole. Jatkakaa vaan siellä missä nyt olette, nopeasti se aika menee!

Aloitin aika pikaisesti työt itsekin Suomen Urheilufysiossa ja se oli mainio paikka kehittyä fysioterapeuttina. Sain urani alkumetrit loistavaa opastusta SUFin nokkamieheltä Tonylta, ja siitä olen ikuisesti kiitollinen. SUFissa minulle kävi selväksi, että ainoa tapa menestyä fysioterapeuttina on pitää huolta siitä, että tietää jokaisesta ongelmasta aina niin paljon kuin mahdollista. Jos et jotain tiedä - selvitä. Siitä lähtikin tiukka koulutuskierre, joka jatkuu edelleen ja toivottavasti jatkuu vielä niin kauan, kuin tätä työtä pystyn tekemään. Meillä oli huikea nippu kasassa, ja kaikkia teitä kannan lämmöllä muistoissani ja kiitän kaikkia opeista, joita teiltä sain.

Siitä oli aika jatkaa uusiin haasteisiin, ja uuden toimipisteen avaaminen oli kiinnostava haaste. Siirryin töihin Suomen Urheiluhierontakeskukseen eli SUHKiin. Ensimmäisestä hetkestä alkaen, kun istuin herrojen Jarin ja Petterin kanssa alas, minulle tuli olo, että minut todella halutaan tänne. Kiitos Jari ja Petter, kaikki mitä olen ikinä pyytänyt tai toivonut on hoidettu, en olisi voinut kokea oloani paremmaksi yrityksessänne. Olen oppinut teiltä paljon, ja tiemme varmasti vielä joskus kohtaavat. Kiitos Mikko, keskusteluja kanssasi tulen kaipaamaan, vaikka välillä kirjalliset jäikin rästiin "tärkeän" filosofisen keskustelun takia. Saatiinko me alasta yhtään parempaa?? =D

Kiitos Leppävaaran tiimi, oli aivan törkeen hauskaa! Laitetaan tulevaisuudessakin pikkubetsejä futismatseista, jäi Sam vähän hampaan koloon. Steve Jobsin motto oli, että "A-luokan pelurit ei mielellään työskentele B-luokan pelurien kanssa". Meillä jokainen hoiti oman ruutunsa A-luokan pelurin ottein, pitäkää sama taso jatkossakin, K ei saa notkahtaa, ettäs tiedätte! Tulen varmasti näkymään vielä praktiikalla ja jos voin ikinä mitenkään ketään teistä millään tavalla auttaa, niin teen sen mielelläni.

Aake ja Tero, olette työ veijareita! Ei teistä hienompia ystäviä olekaan. Yhdessä ollaan oltu huipulla ja suossa, aina samassa veneessä. Vaikka välillä on kyrsinyt, niin on tiennyt että pieni avautumispuhelu hyvälle ystävälle kirkastaa kummasti mieltä. En Aake tiedä, miten sopeudun kun kaiken järjen mukaan miun työpaikan seinänaapuri on tulevaisuudessa joku muu kuin sinä. Sellasta tilannetta ei ole miun työuran aikana ollu vielä ikinä! Teiltä olen oppinut ihan hemmetisti ja luultavasti opin jatkossakin. Mene Aake sinne osteopaattipäiville, niin voit miullekin opettaa vähän lempeemmän lähestymistavan! Hienoja miehiä, näin on päätetty!

Yhteistyökumppanit. Huh, en voi muotoilla kuinka tärkeetä teidän tuki on välillä ollut. On ollut helppo hypätä, kun tietää tekevänsä töitä luotettavien tyyppien kanssa. Jutta, Katri, Tanja, Kata ja monet muut KIITOS!! Tulee ikävä teitä kaikkia, mutta ilokseni voin kertoa, että teidän urheilijat jää ihan yhtä luotettaviin käsiin, sen takaan. Toivottavasti meidän tiet vielä kohtaa moneen kertaan.

Team Vantaa, olitte miun ensimmäinen urheilujoukkue. Tulitte miun vastaanotolle kun olitte vielä skidejä, nytten aikuisten maajoukkueringissä, matka on ollut melkonen! Aika näyttää minkä verran ehdin teidän mukana tulevaisuudessa olemaan, mutta on ollu hienot vuodet ja ollu ilo olla teidän mukana. Ootte hienoja tyttöjä, kiitos!

Tietosuojasyistä en voi yksittäisiä asiakkaita nimetä, vaikka haluaisinkin. Kiitokset kaikille asiakkaille, asiakkaiden vanhemmille. Yhtenäkään aamuna ei ole ärsyttänyt töihin lähteä, on teidän kanssa touhuaminen niin hauskaa ollut. Ja muistakaa Lappeenrantaan ei aja kun 2½h, joten yhden fysioterapiareissun heittää kevyesti seittemässä tunnissa ;)

Asiakkaan läksiäislahja itärajalle

Kiitos Vaimolleni Heidille, jolta on välillä vaadittu melkoista venymistä kahden lapsen ja kahden koiran kanssa. Olet mahdollistanut, että olen pystynyt olemaan monessa mukana. Ollaan koko työura vedetty samassa työpaikassa, etittäskö nyt eri työpaikat?

Huomenna tosiaan lähtee muuttokuorma Lappeenrantaan ja mitä sitten seuraa, tarina ei kerro (Blogin kanssa ainakin olen taas hieman aktiivisempi). NST:n Naiset tarjosi mielenkiintoisen haasteen toimia heidän mukanaan ensi kauden, ja koska minulla ei ole vielä yhtään mitalia Naisten Salibandysta kannattaa sellaista lähteä tavoittelemaan. Vielä olen vähän ummikko niissä piireissä, mutta olen ymmärtänyt, että meillä on kasassa älyttömän kova joukkue, sellaisessa on aina mukava olla mukana! Tänään päättyi viimeinen työpäivä SUHK:ssa, ainakin toistaiseksi. Nyt lähdetään nostamaan Lappeenrannan työttömyys prosenttia. Ihan virkistävää olla rajoittamaton vapaa agentti, jos vaikka lomailisi hetken, vaikkakin koulutus Ateenassa keskeyttääkin lomailun parin viikon päästä.

Täältä on tullut on paljon ystäviä, hienoja kollegoita, arvokkaita kontakteja. Ei ollu mikään hukkareissu! Mutta.... mie voin lähteä Lappeenrannasta, mut Lappeenranta ei lähe miusta! Laittakaa viestiä, jos liikutte itärajalla (Jodi tabletit on oikeesti liiottelua!).

-Jussi

Lasten ja nuorten rasitusvammat - voidaanko ennaltaehkäistä?

Minun piti kirjoittaa tähän väliin kivusta, mutta koska aiheesta poikkeaminen ja rönsyily on minun juttuni, niin kirjoitankin jostain ihan muusta. Arvoisa kollegani Mehiläisestä Teemu Leppämäki kirjoitti eilen blogitekstin lasten ja nuorten rasitusvammoista, se oli täyttä asiaa ja päätin jatkaa asian käsittelyä, koska aiheesta ei voi keskustella liikaa. Olen itsekin seurannut mielenkiinnolla, tässä näitä tutkimuksia, missä suomalaisessa huippu-urheilussa mennään metsään.

Mikäli et vielä eilen ehtinyt Teemun blogia lukea, niin lue se nyt ennen tätä tekstiä, tästä.

Luettu? Noniin, jatketaan.

Hoidan itse vuositasolla kymmeniä alle 16-vuotiaita urheilijoita, ja minun on helppo allekirjoittaa mr. Leppämäen ajatukset täysin. Haluan tuoda kuitenkin joitakin näkökantoja esille.

Aloitan samasta aiheesta Leppämäen kanssa. Tehoharjoittelu. Luin joku aika sitten jonkin ulkomaisen fysioterapeuttibloggarin jutun (sorry, en kuollaksenikaan muista mistä se löytyy) aiheesta. Siinä oli muistaakseni väittämä, että NHL pelaajista:

• 40% on syntynyt tammi-maaliskuussa 
• 30% on syntynyt huhti-kesäkuussa
• 20% on syntynyt heinä-syyskuussa
• 10% on syntynyt loka-joulukuussa

Prosentit ovat tietenkin pyöristettyjä, mutta ne ovat lähellä totuutta ja NHL on ongelman myöntänyt. En nyt löydä sitäkään alkuperäistä tutkimusta (oon näin keskellä yötä näköjään huono löytämään tutkimuksia), mutta tämä uutinen NHL.com viralliselta sivulta riittänee evidenssiksi. Meistä tuskin kukaan uskoo että vuoden loppupuoliskolla syntyy vaan oikeasti niin paljon lahjattomampaa porukkaa kuin alkupuoliskolla? Drafti, ja nuorten miesten eriaikainen kehitys siinä iässä voi tietenkin näytellä roolia. Mutta siinä blogitekstissä arvioitiin, että ainakin Kanadassa seulominen näihin "eliitti" joukkueisiin tehdään kymmenen vuotiaana ja siinä on aika iso ero fyysisessä kehityksessä ja motoristen taitojen kehityksessä, kuka on syntynyt tammi- ja kuka joulukuussa. Jos valikoidut kymmenen vuotiaana paremman valmennuksen ryhmään, niin luultavasti sinulla on paremmat eväät kehittyä myös paremmaksi pelaajaksi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei kannata harjoitella monipuolisesti ja erilajeja, jotta kroppa kuormittuisi tasaisemmin. Käsittääkseni Suomessa ainakin Jokerit tekevät myös "eliitti" seulomisen kymmenen vuotiaana, onkohan siellä tehty tutkimusta moniko Jokereiden myllystä liigakentille asti kehittyneistä pelaajista on syntynyt alku ja loppuvuodesta. Pyydän jokereista jotakin korjaamaan tämän väittämän, jos olen väärässä, en tee niin läheisesti työtä Jokereiden kanssa. Summasummarum eli sen lisäksi, että tehoharjoitteluryhmissä treenaavat treenaavat yleensä liian yksipuolisesti, niin vastaavat ryhmät ovat myös omiaan hukkaamaan lahjakkuuksia.

Buranan syöttäminen lapselle kipuun (jonka alkuperää ei edes tiedetä) treeneissä on asia, jota en ole koskaan onnistunut ymmärtämään. Tein tämän vuoden vaihteessa 6 viikkoa töitä yhdessä australilaisen urheilufysioterapeutin kanssa. Oli kerran tilanne, että vastaanotolle tuli asiakas, teini-ikäinen tyttö, joka kertoi syövänsä harkoissa buranaa kipuun ja tätä oli jatkunut jo pitkään. Arvon australialinen kollegani kysyi asiakkaalta "Why not heroin? It's more efective than burana!". Ehkä vähän kärjistetty esimerkki, mutta ihan asiallinen kysymys. Ei ehkä kannata myrkyttää sitä kroppaa, jos ei edes tiedä mitä se tekee.

Sitten hyppäämmekin siihen aiheeseen, jonka kanssa olen työskennellyt koko työurani. Testaus. Olen kahdessa eri yrityksessä tehnyt satoja lasten lihastasapainokartoituksia, screenauksia, liikeanalyysejä tai millä ikinä termillä niitä haluaa kutsua. Nämä ovat hyviä tapoja selvittää kehon kuormittumista, ja monesti siellä nähdään joitakin riskitekijöitä, jotka ennustavat jonkin alueen rasitusvammaa. Lähes kaikki fysioterapian tarjoajat ovat ottaneet palveluvalikoimaansa jonkinlaisen testauksen, oli asiasta tai lajista mitään ymmärrystä tai ei. Hurjimmat menevät paikan päälle ja testaavat koko kropan 10 minuutissa/junnu 40€/testi ja tunti palkka 240€, ei paha! Varmasti saadaan kattava kuva kehon toiminnasta. Yea Right.
Testit ovat hyviä ja ne toimii monesti, vähentää riskiä jollekin tietylle rasitusvammalle, jos vain hyvät harjoitteet tehdään kuuliaisesti. Se ei kuitenkaan ole vastaus kaikkeen, eikä mielestäni myöskään selitä aina rasitusvammojen syntyä. Testien tarjoamiseen liittyy kuitenkin joitakin ongelmia:

1. Mitä sen testin jälkeen tapahtuu? Ei ole mitenkään tavatonta, että junnulle lykätään harjoitukset käteen, fysioterapiatarjoaja on tyytyväinen, kun on saanut paljon asiakkaita. Nähdään taas vuoden päästä! Kukaan ei valvo kehitystä tai harjoitteiden suorittamista.
2. Harjoitteita ei välttämättä saa tehdä edes treeneissä, vaan niihin täytyy löytyä omaa aikaa sen 15 tunnin lisäksi mikä jo vietetään harjoituspaikalla. Ei tule kaikilla tehtyä, ellei ole riittävän aktiiviset vanhemmat.
3. Testissä annetaan harjoitteita, mutta niiden siirtymistä itse lajisuoritukseen ei tavallisesti vahdita millään tavalla. Esimerkiksi meistä urheilunparissa toimivista fysioterapeuteista varmasti suurin osa on todennut, että esimerkiksi selinmakuulla tehtävillä harjoitteilla on melko kehno siirtovaikutus suoraan lajiin/pystyasentoon.
4. Se testi on just niin hyvä, kun sen testaajan ammattitaito on. Ei ole mitään hyötyä, että on käytettävissä viiiimesen päälle hienot kirjainyhdistelmä testit, jotka tulee rapakon takaa, jos testaaja ei käytännössä ymmärrä mitä siellä harjoituskentällä tai kisoissa tehdään.

Tapasin maaliskuussa Manchester Cityn pääfysioterapeutin Lee Nobesin, jonka kanssa keskusteltiin myös näistä testauksista, hän oli sitä mieltä, että yleistävät testikonseptit on ihan turhia, hän tekee pari perus liiketestiä pelaajalle ja katsoo miten se käyttäytyy treeneissä, edelliskaudella 2 lihasvammaa ja viime maaliskuuhun mennessä kuluvalla kaudella 1, enkä noteerannut että sinne olisi mitään loukkaantumis sumaa tullut kauden lopussa. Tapoja toimia on monia. Se mitä yritän tässä sanoa, että se testi ei kannata, jos sen jälkeen ei ole tiivistä yhteistyötä testauksen suorittaneen fysioterapeutin ja joukkueen välillä kauden aikana. Itse ehdin testaamaan muutaman joukkueen vuodessa ja toimin aktiivisesti kaikkien näiden joukkueiden kanssa. Mr. Nobes sanoi, että valioliigassa n=1, eikä yleistyksiä tai testipatteristoja kannata suorittaa. Mielenkiintoinen näkökulma. Siihen miksi lihasvammat ovat laskeneet valioliigassa on monia syitä, joista testaaminen näyttelee yhtä sivuroolia, tässä vielä esimerkki ainoasta oikeasta JALKAPALLO joukkueesta. Go Arsenal!!

Fysioterapeutin tulisi olla osa joukkuetta, joka jatkuvasti kommunikoi valmennuksen kanssa

Tuon yhden uuden asian esille rasitusvammoista, joka on minun mielestäni jopa tärkeimmässä roolissa rasitusvammojen synnyssä. Harjoittelun rytmittäminen. Kun vastaanotolle tulee asiakas vaikka hamsting tendinopatian kanssa, yksinkertaisin selitys:

"Joo, olet nyt kuormittanut sitä jännettä liikaa"

Asiakas, yrittää ehkä selvittää, että on oikeasti harjoitellut viime aikoina tosi vähän. Mutta sitä ei enää omassa erinomaisuudessa kuunnella, koska tendinopatiat tulee liiallisen rasituksen seurauksena. Paitsi, että johtopäätös on perseellään. Olen itsekin syyllistynyt tähän, käsi pystyyn virheen merkiksi. Oleellista on, mitä on tehty noin kuuden viikon jaksolla aiemmin, ja mitä on nyt tehty viimeisen viikon aikana. Jos meillä on ollut kuusi viikkoa progressiivisesti tosi kuormittavaa harjoittelua ja sitten tulee kevyt viikko, niin en odota sinä aikana näkeväni ketään uuden vamman kanssa vastaanotollani. Koska kuormitustasapaino on silloin positiivinen. Käännetään asia toisin päin, jos vammaa on edeltänyt neljän viikon loma ja sen jälkeen aloitetaan suoraan kovalla lajileirillä, jossa on 8 tuntia harjoittelua päivässä, niin vastaanotollani on paljon junnuja (näin oikeasti tehdään joissakin lajeissa). Samaan efektiin törmätään myös lasten ja nuorten kesäleireillä, siirtymäkaudelta hypätään suoraan leirille jossa on runsaasti lajiharjoittelua. Miksi? No siksi, ettei kukaan ole koskaan käynyt valmennukselle puhumassa, että tuolla tavalla toimiessa rasitusvammojen riskit kasvavat ekspotentiaalisesti. Tästä pääsisimmekin valmentamisen arvostamisen syvimpään olemukseen, jos meillä ei ole resursseja kouluttaa valmentajille, edes tämän tasoista perustietoa, miten voimme olettaa että valmennuksemme kestäisi maailman kärjessä. Mutta en ala nyt siitä paasaamaan.

Mitä vamman jälkeen lajiin paluuseen tulee, testaus ja liikekontrollinhäiriöt voivat näytellä taas yhtä osaa uuden vamman synnyssä. Mutta noin niinkuin yleisesti, fysioterapeutit ei ole kovin hyvin kartalla harjoitusvasteista ja siitä miten se kunto rakennetaan siihen lajiin. Otetaan mr. Leppämäen kanssa sama esimerkki: asiakkaalla on vaikka se rasitusmurtuma ja 6 viikkoa lääkärin määräämää totaalilepoa. Jos maajoukkueurheilija totaalilepää 6 viikkoa ja siitä suoraan hyppää joukkueen tai harjoitusryhmänsä mukaan (koska lääkärin ohje sen sallii) on lopputuloksena aina uusi vamma, vaikka liikekontrolli olisi kuinka hyvässä hanskassa. Eli kun sillä tosissaan urheilevalla penskalla on se lääkärin määräämä 4-6 taukoa, niin fysioterapeutti voi kyllä soittaa hoitavalle lääkärille ja kysyä, että voidaanko edetä tällaisella korvaavalla harjoitusohjelmalla tämän lepojakson aikana. Korvaavat harjoitusohjelmat voivat koostua mistä vaan mikä ei kuormita sitä loukkaantunutta kudosta, esimerkiksi vesijuoksu ei montaakaan rasitusmurtumaa ärsytä. Mitä kevyemmin vammajakso on menty sitä varovaisemmin lajiin paluu tulee ottaa, oikotiet ovat valitettaavasti polkuja uuteen vammaan. Eikä kuntoutuksessa pidä unohtaa niitä liikekontrollin häiriöitä, eikä alkuperäisen vamman aiheuttajan syitä, löytyy ne sitten mistä tahansa.

Keho kestää oikeasti aika kovaakin harjoittelua, nuorenakin, kunhan sitä suoritetaan progressiivisesti ja tekniikka on kunnossa. Kihu piti lapsen fyysisen kunnon rakentamisesta luennon keväällä, josta yhteenveto löytyy tästä. Minun mielestäni nuorten urheilussa, vakioidutaan monesti tekemään asiat aina samalla tavalla, samat kuntopiirit, samat rymitykset. Silloin fysiikka ei oikeasti kehity ja vamma riski näin ollen kasvaa. Minulla on ollut ilo toimia hyvien fysiikkavalmentajien kanssa ja olen vahvasti sitä mieltä, että fysiikkavalmennuksella ja fysioterapeuteilla on paljon opittavaa toisiltaan.

Sitten nostan vielä viimeisen asian ennen kuin vaikenen. Aikuisten kohdalla tunnistetaan varsin hyvin mentaalipuolen ongelmien yhteys fyysisiin vammoihin. Jostain syystä en ole vielä ikinä nähnyt, että tästä puhuttaisiin lasten ja nuorten kohdalla. Skismat valmentajan kanssa, ongelmat koulussa, vanhempien ero, jne. Stressi vaikuttaa lapsen elimistöön samalla tavalla kuin aikuisenkin, hyvässä yksilövalmennuksessa nämäkin asiat tulisi ottaa huomioon. Itse ainakin omalla vastaanotollani pyrin kohtaamaan myös lapsen tai nuoren kokonaisuutena, mikä se sana koulussa oli? psykofyysiskognitiivisenakokonaisuutena. Joskus on kiusaus tuijottaa näkyvintä ongelmaa, mutta pieni sohaisu muurahaispesään saattaa joskus olla koko ratkaisun avain.

Kannustan kaikkia, asiasta jotain tietäviä ottamaan asiaan kantaa. Vain yhteen hiileen puhaltamalla, voidaan oikeasti vähentää näitä nuorten vammoja!

Laitoin vielä loppuun pari linkkiä, joihin kannattaa tutustua, jos ei vielä ole tuttuja.
Podcastit:
Managing load in young footballer–practical tips to customize treatment and training: Sam Blanchard
Tim Gabbett: Heavy training versus injury risk: Can physiotherapy and conditioning work together?

Sivut ja jutut:
www.gabbettperformance.com
Tiede lehden klassikkojuttu Leikki treenaa lapsen huipulle


Kiitos lukemisesta ja mukavaa viikkoa!


-Jussi Kurronen
Fysioterapeutti
@ftkurronen

Alaselkäkipu - enemmän kustannuksia yhteiskunnalle kuin diabeteksesta ja syövästä yhteensä

Aina ne espanjalaiset poikkeaa meistä muista länsimaista

Anteeksi lukijani, kun olen ollut laiska päivittämään blogiani. En ole lomaillut, vaan olen käyttänyt vapaa aikani lukemalla, miksi seeproille ei tule vatsahaavoja, mutta siitä ehkä joskus toiste. Nyt ajattelin vähän kirjotella alaselkäkivusta, koska se on yleisin ihmisen toimintaa rajoittava haitta (ja on myös oma suosikkiaiheeni, mutta sillä ei ole mitään tekemistä tekstin kanssa). Se tosiaan aiheuttaa länsimaissa enemmän kustannuksia, kuin syöpä ja diabetes yhteensä, ottaen huomioon suorat ja epäsuorat kulut, joista suurin osa tietenkin koostuu työstä poissaolopäivistä. Sanoisin kuitenkin, että terveydenhuoltoon menevistä kuluista esim. syöpähoidoissa saa rahoilleen parempaa vastinetta. Lääkärit, fysioterapeutit, naprapaatit, osteopaatit ja kiropraktikot ovat epäonnistuneet vähentämään alaselkäkipujen aiheuttamia toiminnanhaittoja. Saatan käyttää jatkossa alaselkäkivusta lyhennettä LBP (low-back-pain), jos se on sanan taivutuksellisen muodon puolesta mahdollista.

 Alaselkäkivusta ajattelemme yleensä, että selässä on joku vikana. Selässä on joku vamma, tai sieltä on joku "pois paikaltaan". Näin ei kuitenkaan tavallisesti ole. Jos minulla on pää tai maha kipeä, niin ensimmäinen ajatukseni ei ole, että minulla on varmaan joku vikana. Alaselkäkivussa on kyse samasta asiasta. LBP on normaalituntemus, josta "kärsii" elämänsä aikana 80% ihmisistä. Se on normaalituntemus kuten väsymys tai suru, josta emme varsinaisesti pidä, mutta se on yksi osa elämää. Harvinaisempaa sen sijaan on, ettei LBP lopu, silloin ovat hyvät neuvot kalliit (tai itseasiassa aika edullisia verrattuna esimerkiksi magneettikuviin).







LBP aiheuttaa länsimaissa noin 40% sairaslomapäivistä. LBP ei ole lähes koskaan merkki sairaudesta, vaan ihan normaali tuntemus olennolla, joka kävelee kahdella jalalla. Luut, lihakset, hermot, välilevyt ja nivelsiteet mahdollistavat ne tuhannet asiat, joita päivän aikana teemme, mutta näistä kaikki voi myös aiheuttaa kipua. Kivun voimakkuus ei yleensä vastaa ongelman vakavuutta. Akuutti kipu yleensä loppuu itsekseen ilman lääketieteellistä hoitoa, mutta silti näistä noin 30-prosentilla LPB uusiutuu kuuden kuukauden sisällä ja 40-prosentilla vuoden sisällä. Tästä syystä kivun alkuperä olisi syytä selvittää huolellisesti.
Alaselkäkipuja voi luokitella monella tavalla, mutta yleisin lienee selkä-dominantti-kipu ja jalka-dominantti-kipu. Selkä dominantti kipu tuntuu selässä ja ehkä hieman lantionseudulla, mutta ei säteile jalkoihin. Selkä dominantti kipu on ns. ”hyvää kipua”, koska siihen ei ajatella liittyvän hermovaurioita ja/tai –ärsytyksiä, ja se yleensä helpottaa tietyillä liikkeillä. Jalka dominantti kipu tuntuu pääasiassa missä tahansa kohti jalkaa tai koko jalan matkalta, tyypillisesti pakarasta reiden ja säären kautta jalkaterään, se voi tuntua myös selässä mutta jalan kipu on häiritsevämpi. Se syntyy kun hermo, hermojuuri tai hermorunko on puristuksissa jossakin, välilevytyrä tapauksissa hermossa saattaa olla puristuksen ohessa myös kemikaalinen ärsytys, joka tekee kivusta epämukavampaa. Jalkadominantti kipu yleensä helpottaa makuu asennossa, varsinkin jos tukee jalat lonkista ja polvista 90-asteen kulmaan. Jalkadominoivaan kipuun tarvitset yleensä neuvoja ammattilaiselta ja manuaalisen terapian on todettu olevan hyödyllistä säteilykivun hoidossa. Magneettikuvaus on paikallaan, jos harkitaan leikkausta, mutta yleensä kipua hoidetaan aluksi konservatiivisesti fysioterapiassa.

Akuuttiselkäkipu on lähes aina hyvälaatuista, eikä sitä tarvitse säikähtää. Tyypillisesti kyseessä on jonkun rakenteen lievä venähdys tai nyrjähdys. On kuitenkin joitakin merkkejä, jotka vaativat välitöntä lääkärin arviota, niitä kutsutaan ammattikielessä punaisiksi lipuiksi. 

1. Virtsan/ulosteen pidätysongelmat tai jos oireita on sisäreisissä ja/tai genitaalialueella. 
2. Systeeminen tulehdus, eli selkäkipuun liittyy kuumeilu, heikentynyt immuunisysteemi tai virtsatietulehdukset. 
3. Epäily murtumasta, jos selkäkipu on alkanut auto-onnettomuudesta, kaatumisesta tai sinulla on osteoporoosi. 
4. Syöpä, eli jos sinulla on ollut eturauhas-, rinta- tai keuhkosyöpä tai painosi on pudonnut huomattavasti. 
5. Sairaudet, kuten selkärankareuma, vaikka kyseessä on harvinaisuus niin kroonista selkäkipuasairastavilla tämän esintyvyys on jopa 5%. Selkärankareumaa esiintyy tyypillisesti 15-35-vuotiailla, siihen liittyy aamukankeus, joka kestää yli tunnin mutta helpottaa päivän mittaan. 

Näiden oireiden kanssa tulisi hakeutua ensisijaisesti lääkäriin. Muiden selkäkipujen kanssa fysioterapeutti, osteopaatti, naprapaatti tai kiropraktikko on loistava ensikontakti.
Monet miettivät selkäkipujen yhteydessä kuvantamisen tarpeellisuutta. Kuvantaminen on järkevää, jos epäillään jotain punaista lippua, tai jos harkitaan leikkausta pitkäkestoisiin selkäkipuihin. Terveydenhuollon ammattilaiset varsinkin yksityisellä puolella päätyvät kuvauttamaan selkää turhan heppoisin perustein "varmuuden vuoksi", pois suljetaan, ettei kyseessä ole mitään vakavaa. Laskunhan maksaa tyypillisesti vakuutusyhtiö. Asiansa osaava fysioterapeutti osaa kyllä tehdä arvion kuvantamisen tarpeellisuudesta pohjautuen sen hetken tilaan ja taustaan. Alle viidellä prosentilla kroonisista selkäkivuista kärsivillä on punainen lippu, vaikka sitä epäiltäisi. Professori Richard Deyon tutkimusryhmä arvioi, että vain 1/2500 selkäkuvaa pitää sisällään tärkeän löydöksen.  Mutta, onko selän kuvantamisesta mitään haittaa (muuta kuin säteily ja hukkaan heitetty aika ja raha)? Vastaan itse ja vastaus on, että on. Alallamme tunnetussa tutkimuksessa otettiin magneettikuva 98 terveen ihmisen selästä, näistä 2/3 oli muutoksia välilevyissä, ja tämä vaikutti heidän asenteisiin ja siten vaikuttaa toipumiseen. Ja magneettikuvassa todettu löydös ei välttämättä korreloi päällä olevan kivun kanssa. Asenteet, pelot ja uskomukset lienevät yleisin syy selkäkivun kroonistumiseen. Vähemmän on enemmän, myös selkäkivunhoidossa. 

Työhuoneeni seinältä löytyy nykyisin suhteellisen tuore kirjallisuuskatsaus, jossa oli tutkittu magneettikuvalöydöksiä 3110 oireettoman ihmisen selästä

Jos näillä ei ole vielä saatu selkäkipua aikaiseksi, niin sitten se keksitään. Ryhti.
Jes, istahdan lasipalatsin terassille (takki päällä, koska on suomen kesä) ja katselen ohi kulkevia ihmisiä. Jos ryhti paljastaa selkäkivun, niin 98% suomalaisista kärsii selkäkivuista. Kaikista kipein selkä on itselläni. Lanneranka oiennut, rintaranka oiennut, spondylolisteesi L4, Lantio posteriorisessa tiltissä -> ei toivoa. Faktaa on kuitenkin, ettei minulla ole koskaan selkäkipeänä, silti hoidan samanikäisiä selkäkipuisia ihmisiä, joilla on itseeni verrattuna varsin hyvä ryhti.
Ryhdin vaikutuksesta selkäkipuun ei ole oikeastaan ollenkaan evidenssiä, sen sijaan esimerkiksi spondylolisteesin ja spondylolyysin ja selkäkivun yhteys on melko selvä - niillä tuskin on yhteyttä.

Todella yleistä on, että vastaanotolle tulee asiakas, joka on käynyt lääkärissä, magneettikuva otettu ja lopputuloksena asiakas on lähes invadilisoitunut, koska:

"Mulla on tää selkä ollut kipeänä, kun mulla on välilevykuluma"

Okei, totta on, että selkä on kipeä. Mutta johtuuko se siitä välilevyrappeumasta, sen vahvasti kyseenalaistan, jos oireettomista ihmisistä 20-vuotiaista 37% "kärsii" samasta ongelmasta ja 50-vuotiaissa lukema on jo 80%. Kyse ei siis ole mistään ongelmasta, vaan normaalista ikään sopivasta löydöksestä. Ei ole vielä omalla vastaanotolle käynyt niin, että ohimolta kaljuuntunut tulisi sanomaan, että "Minulla on pää kipeä, koska minulla on tämä degeneratiivinen päänahkasairaus - hiukset lähtee", vaikka kyse on oikeastaan täsmälleen samasta asiasta. Ensimmäinen minuutti seuraavasta videosta kuvastaa hyvin, mitä ihmiselle tapahtuu, kun hänelle kerrotaan magneettikuvan "löydöksistä".

Tällaisen viestin jälkeen, ensimmäinen kerta fysioterapiassa menee helposti väärien uskomusten korjaamiseen. Alaselkäkipuisen asiakkaan kanssa kommunikointi on mielenkiintoista hommaa, ja siitä kirjoittanen seuraavan blogitekstini (ellen innostu kertomaan niistä seeprojen vatsahaavoista).

Vielä 90-luvulla uskottiin, että selkäkipuun oikea lääke on kipulääkitys ja vuodelepo. Nyt tiedetään, että vuodelepo todennäköisesti vain pahentaa asiaa ja kipulääkityksenkin tarkoitus on mahdollistaa liikkuminen. Akuutissa kipuvaiheessa hyviä lääkkeettömiä hoitokeinoja ovat neuvonta, hieronta, akupunktio ja manipulaatio/mobilisaatio, tämän lisäksi tarvitset mahdollisesti vinkkejä mihin suuntaan ja millä tavalla selkää tulisi liikuttaa. Passiivisia hoitoja ei saa (!) käyttää kuin korkeintaan 8-10 kertaa, mikäli se ei riitä, ei samaa hoitoa tulisi jatkaa, vaan etsiä toinen näkökulma.

Jos selkäkivulla on taipumus uusiutua aina samanlaisessa rasituksessa, esimerkiksi istuessa autossa tai lattiaa pestessä, löytyy selästä todennäköisesti jonkinlainen hallinnan ongelma ja tarvinnet voimaharjoittelu sijasta ohjeita lantion ja alaselän hallinnan harjoitteluun. Tämän tyyppisillä selkäkivuilla on todella hyvä ennuste ja niistä päästään lähes aina eroon. Alaselkäkivun kanssa liikkumiseen ja harjoitteluun liittyy joitakin myyttejä, esimerkiksi eteentaivutus ei ole haitallista alaselkäkivulle (ellet ole kertonut asiakkaalle, että se on haitallista).

Jos sinulla on krooninen LBP, jota on jo kuntoutettu harjoitteilla, manuaalisella terapialla ja lääkkeillä tuloksetta, saatat tarvita koulutusta kivun käyttäytymisestä. Ajatukset, pelot ja uskomukset ovat yleisin syy selkäkivun kroonistumiseen. Kroonisessakaan selkäkivussa ei useimmiten ole merkittäviä löydöksiä, vaan kipuaistimus on vääristynyt. Helppo esimerkki, jos pelkäät, että selkä on vaarassa vaurioitua nostaessasi sukan lattialta, on selän lihaksistossa todennäköisesti jatkuvasti voimakas suojajännitys. Jos lihasjännityksen taustalla on uskomus, onko relaksantti, manipulaatio tai hieronta silloin paras mahdollinen hoito jännityksen hoitoon? Kivun kroonistumiseen voi olla monia syitä ja saatat tarvita jonkinlaisen oman kivunhallintasuunnitelman selkäkivun kanssa elämiseen ja lopulta sen taltuttamiseen. Suunnitelma voi sisältää liikuntaa, hoitoja ja ohjeita mitä tehdä voimakkaan kivun iskiessä. Lopulta selkäkivussa on kysymys itsetuntemuksesta ja ennuste on jokaisessa tapauksessa melko hyvä.

Eilisessä Irlannin Independent lehdessä oli mainio juttu alaselkä kivuista 15 Things you didn't know about back pain. Juttua on ollut mm. tekemässä PhD Kieran O'Sullivan, joka kuuluu maailman kovimpiin alaselkäkipu spesialisteihin.

Fysioterapeuteille ja muille selkäkivun parissa työskenteleville suosittelen samaiselta herralta lukemaan myös tämän artikkelin, ei ihan niin tuore, mutta maagisen hyvä teksti alaselkäkivun hoidosta.

Jatketaan selkäkivun kanssa vielä blogiteksti tai pari.


-Jussi Kurronen
@ftkurronen