Lasten ja nuorten rasitusvammat - voidaanko ennaltaehkäistä?

Minun piti kirjoittaa tähän väliin kivusta, mutta koska aiheesta poikkeaminen ja rönsyily on minun juttuni, niin kirjoitankin jostain ihan muusta. Arvoisa kollegani Mehiläisestä Teemu Leppämäki kirjoitti eilen blogitekstin lasten ja nuorten rasitusvammoista, se oli täyttä asiaa ja päätin jatkaa asian käsittelyä, koska aiheesta ei voi keskustella liikaa. Olen itsekin seurannut mielenkiinnolla, tässä näitä tutkimuksia, missä suomalaisessa huippu-urheilussa mennään metsään.

Mikäli et vielä eilen ehtinyt Teemun blogia lukea, niin lue se nyt ennen tätä tekstiä, tästä.

Luettu? Noniin, jatketaan.

Hoidan itse vuositasolla kymmeniä alle 16-vuotiaita urheilijoita, ja minun on helppo allekirjoittaa mr. Leppämäen ajatukset täysin. Haluan tuoda kuitenkin joitakin näkökantoja esille.

Aloitan samasta aiheesta Leppämäen kanssa. Tehoharjoittelu. Luin joku aika sitten jonkin ulkomaisen fysioterapeuttibloggarin jutun (sorry, en kuollaksenikaan muista mistä se löytyy) aiheesta. Siinä oli muistaakseni väittämä, että NHL pelaajista:

• 40% on syntynyt tammi-maaliskuussa 
• 30% on syntynyt huhti-kesäkuussa
• 20% on syntynyt heinä-syyskuussa
• 10% on syntynyt loka-joulukuussa

Prosentit ovat tietenkin pyöristettyjä, mutta ne ovat lähellä totuutta ja NHL on ongelman myöntänyt. En nyt löydä sitäkään alkuperäistä tutkimusta (oon näin keskellä yötä näköjään huono löytämään tutkimuksia), mutta tämä uutinen NHL.com viralliselta sivulta riittänee evidenssiksi. Meistä tuskin kukaan uskoo että vuoden loppupuoliskolla syntyy vaan oikeasti niin paljon lahjattomampaa porukkaa kuin alkupuoliskolla? Drafti, ja nuorten miesten eriaikainen kehitys siinä iässä voi tietenkin näytellä roolia. Mutta siinä blogitekstissä arvioitiin, että ainakin Kanadassa seulominen näihin "eliitti" joukkueisiin tehdään kymmenen vuotiaana ja siinä on aika iso ero fyysisessä kehityksessä ja motoristen taitojen kehityksessä, kuka on syntynyt tammi- ja kuka joulukuussa. Jos valikoidut kymmenen vuotiaana paremman valmennuksen ryhmään, niin luultavasti sinulla on paremmat eväät kehittyä myös paremmaksi pelaajaksi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei kannata harjoitella monipuolisesti ja erilajeja, jotta kroppa kuormittuisi tasaisemmin. Käsittääkseni Suomessa ainakin Jokerit tekevät myös "eliitti" seulomisen kymmenen vuotiaana, onkohan siellä tehty tutkimusta moniko Jokereiden myllystä liigakentille asti kehittyneistä pelaajista on syntynyt alku ja loppuvuodesta. Pyydän jokereista jotakin korjaamaan tämän väittämän, jos olen väärässä, en tee niin läheisesti työtä Jokereiden kanssa. Summasummarum eli sen lisäksi, että tehoharjoitteluryhmissä treenaavat treenaavat yleensä liian yksipuolisesti, niin vastaavat ryhmät ovat myös omiaan hukkaamaan lahjakkuuksia.

Buranan syöttäminen lapselle kipuun (jonka alkuperää ei edes tiedetä) treeneissä on asia, jota en ole koskaan onnistunut ymmärtämään. Tein tämän vuoden vaihteessa 6 viikkoa töitä yhdessä australilaisen urheilufysioterapeutin kanssa. Oli kerran tilanne, että vastaanotolle tuli asiakas, teini-ikäinen tyttö, joka kertoi syövänsä harkoissa buranaa kipuun ja tätä oli jatkunut jo pitkään. Arvon australialinen kollegani kysyi asiakkaalta "Why not heroin? It's more efective than burana!". Ehkä vähän kärjistetty esimerkki, mutta ihan asiallinen kysymys. Ei ehkä kannata myrkyttää sitä kroppaa, jos ei edes tiedä mitä se tekee.

Sitten hyppäämmekin siihen aiheeseen, jonka kanssa olen työskennellyt koko työurani. Testaus. Olen kahdessa eri yrityksessä tehnyt satoja lasten lihastasapainokartoituksia, screenauksia, liikeanalyysejä tai millä ikinä termillä niitä haluaa kutsua. Nämä ovat hyviä tapoja selvittää kehon kuormittumista, ja monesti siellä nähdään joitakin riskitekijöitä, jotka ennustavat jonkin alueen rasitusvammaa. Lähes kaikki fysioterapian tarjoajat ovat ottaneet palveluvalikoimaansa jonkinlaisen testauksen, oli asiasta tai lajista mitään ymmärrystä tai ei. Hurjimmat menevät paikan päälle ja testaavat koko kropan 10 minuutissa/junnu 40€/testi ja tunti palkka 240€, ei paha! Varmasti saadaan kattava kuva kehon toiminnasta. Yea Right.
Testit ovat hyviä ja ne toimii monesti, vähentää riskiä jollekin tietylle rasitusvammalle, jos vain hyvät harjoitteet tehdään kuuliaisesti. Se ei kuitenkaan ole vastaus kaikkeen, eikä mielestäni myöskään selitä aina rasitusvammojen syntyä. Testien tarjoamiseen liittyy kuitenkin joitakin ongelmia:

1. Mitä sen testin jälkeen tapahtuu? Ei ole mitenkään tavatonta, että junnulle lykätään harjoitukset käteen, fysioterapiatarjoaja on tyytyväinen, kun on saanut paljon asiakkaita. Nähdään taas vuoden päästä! Kukaan ei valvo kehitystä tai harjoitteiden suorittamista.
2. Harjoitteita ei välttämättä saa tehdä edes treeneissä, vaan niihin täytyy löytyä omaa aikaa sen 15 tunnin lisäksi mikä jo vietetään harjoituspaikalla. Ei tule kaikilla tehtyä, ellei ole riittävän aktiiviset vanhemmat.
3. Testissä annetaan harjoitteita, mutta niiden siirtymistä itse lajisuoritukseen ei tavallisesti vahdita millään tavalla. Esimerkiksi meistä urheilunparissa toimivista fysioterapeuteista varmasti suurin osa on todennut, että esimerkiksi selinmakuulla tehtävillä harjoitteilla on melko kehno siirtovaikutus suoraan lajiin/pystyasentoon.
4. Se testi on just niin hyvä, kun sen testaajan ammattitaito on. Ei ole mitään hyötyä, että on käytettävissä viiiimesen päälle hienot kirjainyhdistelmä testit, jotka tulee rapakon takaa, jos testaaja ei käytännössä ymmärrä mitä siellä harjoituskentällä tai kisoissa tehdään.

Tapasin maaliskuussa Manchester Cityn pääfysioterapeutin Lee Nobesin, jonka kanssa keskusteltiin myös näistä testauksista, hän oli sitä mieltä, että yleistävät testikonseptit on ihan turhia, hän tekee pari perus liiketestiä pelaajalle ja katsoo miten se käyttäytyy treeneissä, edelliskaudella 2 lihasvammaa ja viime maaliskuuhun mennessä kuluvalla kaudella 1, enkä noteerannut että sinne olisi mitään loukkaantumis sumaa tullut kauden lopussa. Tapoja toimia on monia. Se mitä yritän tässä sanoa, että se testi ei kannata, jos sen jälkeen ei ole tiivistä yhteistyötä testauksen suorittaneen fysioterapeutin ja joukkueen välillä kauden aikana. Itse ehdin testaamaan muutaman joukkueen vuodessa ja toimin aktiivisesti kaikkien näiden joukkueiden kanssa. Mr. Nobes sanoi, että valioliigassa n=1, eikä yleistyksiä tai testipatteristoja kannata suorittaa. Mielenkiintoinen näkökulma. Siihen miksi lihasvammat ovat laskeneet valioliigassa on monia syitä, joista testaaminen näyttelee yhtä sivuroolia, tässä vielä esimerkki ainoasta oikeasta JALKAPALLO joukkueesta. Go Arsenal!!

Fysioterapeutin tulisi olla osa joukkuetta, joka jatkuvasti kommunikoi valmennuksen kanssa

Tuon yhden uuden asian esille rasitusvammoista, joka on minun mielestäni jopa tärkeimmässä roolissa rasitusvammojen synnyssä. Harjoittelun rytmittäminen. Kun vastaanotolle tulee asiakas vaikka hamsting tendinopatian kanssa, yksinkertaisin selitys:

"Joo, olet nyt kuormittanut sitä jännettä liikaa"

Asiakas, yrittää ehkä selvittää, että on oikeasti harjoitellut viime aikoina tosi vähän. Mutta sitä ei enää omassa erinomaisuudessa kuunnella, koska tendinopatiat tulee liiallisen rasituksen seurauksena. Paitsi, että johtopäätös on perseellään. Olen itsekin syyllistynyt tähän, käsi pystyyn virheen merkiksi. Oleellista on, mitä on tehty noin kuuden viikon jaksolla aiemmin, ja mitä on nyt tehty viimeisen viikon aikana. Jos meillä on ollut kuusi viikkoa progressiivisesti tosi kuormittavaa harjoittelua ja sitten tulee kevyt viikko, niin en odota sinä aikana näkeväni ketään uuden vamman kanssa vastaanotollani. Koska kuormitustasapaino on silloin positiivinen. Käännetään asia toisin päin, jos vammaa on edeltänyt neljän viikon loma ja sen jälkeen aloitetaan suoraan kovalla lajileirillä, jossa on 8 tuntia harjoittelua päivässä, niin vastaanotollani on paljon junnuja (näin oikeasti tehdään joissakin lajeissa). Samaan efektiin törmätään myös lasten ja nuorten kesäleireillä, siirtymäkaudelta hypätään suoraan leirille jossa on runsaasti lajiharjoittelua. Miksi? No siksi, ettei kukaan ole koskaan käynyt valmennukselle puhumassa, että tuolla tavalla toimiessa rasitusvammojen riskit kasvavat ekspotentiaalisesti. Tästä pääsisimmekin valmentamisen arvostamisen syvimpään olemukseen, jos meillä ei ole resursseja kouluttaa valmentajille, edes tämän tasoista perustietoa, miten voimme olettaa että valmennuksemme kestäisi maailman kärjessä. Mutta en ala nyt siitä paasaamaan.

Mitä vamman jälkeen lajiin paluuseen tulee, testaus ja liikekontrollinhäiriöt voivat näytellä taas yhtä osaa uuden vamman synnyssä. Mutta noin niinkuin yleisesti, fysioterapeutit ei ole kovin hyvin kartalla harjoitusvasteista ja siitä miten se kunto rakennetaan siihen lajiin. Otetaan mr. Leppämäen kanssa sama esimerkki: asiakkaalla on vaikka se rasitusmurtuma ja 6 viikkoa lääkärin määräämää totaalilepoa. Jos maajoukkueurheilija totaalilepää 6 viikkoa ja siitä suoraan hyppää joukkueen tai harjoitusryhmänsä mukaan (koska lääkärin ohje sen sallii) on lopputuloksena aina uusi vamma, vaikka liikekontrolli olisi kuinka hyvässä hanskassa. Eli kun sillä tosissaan urheilevalla penskalla on se lääkärin määräämä 4-6 taukoa, niin fysioterapeutti voi kyllä soittaa hoitavalle lääkärille ja kysyä, että voidaanko edetä tällaisella korvaavalla harjoitusohjelmalla tämän lepojakson aikana. Korvaavat harjoitusohjelmat voivat koostua mistä vaan mikä ei kuormita sitä loukkaantunutta kudosta, esimerkiksi vesijuoksu ei montaakaan rasitusmurtumaa ärsytä. Mitä kevyemmin vammajakso on menty sitä varovaisemmin lajiin paluu tulee ottaa, oikotiet ovat valitettaavasti polkuja uuteen vammaan. Eikä kuntoutuksessa pidä unohtaa niitä liikekontrollin häiriöitä, eikä alkuperäisen vamman aiheuttajan syitä, löytyy ne sitten mistä tahansa.

Keho kestää oikeasti aika kovaakin harjoittelua, nuorenakin, kunhan sitä suoritetaan progressiivisesti ja tekniikka on kunnossa. Kihu piti lapsen fyysisen kunnon rakentamisesta luennon keväällä, josta yhteenveto löytyy tästä. Minun mielestäni nuorten urheilussa, vakioidutaan monesti tekemään asiat aina samalla tavalla, samat kuntopiirit, samat rymitykset. Silloin fysiikka ei oikeasti kehity ja vamma riski näin ollen kasvaa. Minulla on ollut ilo toimia hyvien fysiikkavalmentajien kanssa ja olen vahvasti sitä mieltä, että fysiikkavalmennuksella ja fysioterapeuteilla on paljon opittavaa toisiltaan.

Sitten nostan vielä viimeisen asian ennen kuin vaikenen. Aikuisten kohdalla tunnistetaan varsin hyvin mentaalipuolen ongelmien yhteys fyysisiin vammoihin. Jostain syystä en ole vielä ikinä nähnyt, että tästä puhuttaisiin lasten ja nuorten kohdalla. Skismat valmentajan kanssa, ongelmat koulussa, vanhempien ero, jne. Stressi vaikuttaa lapsen elimistöön samalla tavalla kuin aikuisenkin, hyvässä yksilövalmennuksessa nämäkin asiat tulisi ottaa huomioon. Itse ainakin omalla vastaanotollani pyrin kohtaamaan myös lapsen tai nuoren kokonaisuutena, mikä se sana koulussa oli? psykofyysiskognitiivisenakokonaisuutena. Joskus on kiusaus tuijottaa näkyvintä ongelmaa, mutta pieni sohaisu muurahaispesään saattaa joskus olla koko ratkaisun avain.

Kannustan kaikkia, asiasta jotain tietäviä ottamaan asiaan kantaa. Vain yhteen hiileen puhaltamalla, voidaan oikeasti vähentää näitä nuorten vammoja!

Laitoin vielä loppuun pari linkkiä, joihin kannattaa tutustua, jos ei vielä ole tuttuja.
Podcastit:
Managing load in young footballer–practical tips to customize treatment and training: Sam Blanchard
Tim Gabbett: Heavy training versus injury risk: Can physiotherapy and conditioning work together?

Sivut ja jutut:
www.gabbettperformance.com
Tiede lehden klassikkojuttu Leikki treenaa lapsen huipulle


Kiitos lukemisesta ja mukavaa viikkoa!


-Jussi Kurronen
Fysioterapeutti
@ftkurronen